sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Organisoituun vainoamiseen liittyvien termien selityksiä

Tässä joitain keskeisiä organisoituun vainoamiseen (gang stalking) liittyviä englanninkielisiä termejä, niiden suomennokset ja vapaamuotoiset selitykset:

Character assassination - julkisuuskuvan tuhoaminen

Kohteen (targeted individual) maine tuhotaan levittämällä hänestä valheisiin ja puolitotuuksiin perustuva huhuja. Tyypillisiä huhuja ovat sellaiset, että kohde on rikostutkinnan alla, narkkari, pedofiili, mielisairas, vaaraksi yhteisölle, mitä tahansa, mikä herättää antipatiaa niiden kuulijoissa ja jolla myös saadaan ihmisiä mukaan kohteen vainoamiseen.

Anchoring - ankkurointi

Ankkurointi on NLP-tekniikka, jota käytetään terapiassa positiivisten muutosten aikaansaamiseksi, mutta organisoidussa vainoamisessa päinvastaisesta syystä. Ankkuri on jokin ulkoinen ärsyke, joka ensimmäisellä kerralla yhdistetään tiettyyn negatiiviseen kokemukseen, ja kun kohde sitten uudestaan kohtaa tämän ärsykkeen, niin se vie hänet takaisin tuohon negatiivisen kokemuksen luomaan mielentilaan. Ärsyke voi olla vaikka äänekäs yskiminen tai pakettiauton auki oleva takaluukku, ihan mitä tahansa, niin myös positiivinen ankkurointi toimii.

Sensitization - herkistäminen

Tämä tarkoittaa sitä, että kohde herkistetään tietyille ulkoisille ärsykkeille toistamalla niitä päivästä toiseen tilanteissa, joissa hänen samalla annetaan ymmärtää, että häntä vainotaan ja ahdistellaan. Ärsyke voi olla mikä tahansa sinänsä arkinen asia, kuten ankkuroinnin kohdalla. Kyse on siis klassisesta ehdollistumisesta, jossa kohde oppii reagoimaan negatiivisesti alun perin neutraaliin ärsykkeeseen.

Gaslighting - kaasuvalotus

Termi kaasuvalotus on alkujaan lähtöisin näytelmästä ja elokuvasta nimeltä ”Kaasuvalo”. Se on psykologista pahoinpitelyä, jossa kohde yritetään saada epäilemään omaa muistiaan, käsityskykyään ja mielenterveyttään manipuloimalla hänen ympäristöään eri tavoin. Yksittäiset psykopaatit ja narsistit käyttävät kaasuvalotusta puolisoitaan, perheenjäseniään ja keitä tahansa kohteiksi valitsemiaan vastaan, organisoidussa vainoamisessa sitä harjoittaa kokonainen verkosto ihmisiä.

Swarming - parveilu

Minne ja mihin aikaan tahansa kohde meneekin, vainoamisen organisoijat lähettävät ihmisiä parveilemaan hänen ympärilleen. Tyypillinen esimerkki on, että kohteen perässä tulee iso joukko ihmisiä hänen mennessä kauppaan myöhäisillan tunteina, jolloin niissä on normaalisti hiljaista. Väenpaljoutta voidaan järjestää myös etukäteen, jos tiedetään, mihin kohde on menossa. Parveilu voidaan tehdä myös autoilla kohteen ollessa liikenteessä.

Ghosting - aaveilu

Kohteen asunnossa käydään ja siirrellään tavaroita hänen ollessa poissa kotoaan. Tämä on myös yksi kaasuvalotuksen keinoista.

Conspicuous surveillance - helposti huomattava tarkkailu

Kohdetta tarkkailaan siten, että hänen halutaan huomaavan sen, päinvastoin kuin perinteisessä tarkkailussa, jossa kohteen ei haluta tietävän siitä. Helposti huomattavan tarkkailun tarkoitus on aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta kohteessa, se on siis psykologista sodankäyntiä ja vainoamista.

Noise harassment - meluhäirintä

Kohdetta häiritään kaikenlaisella metelillä niin kotona kuin ulkona. Kotirauhanhäirintä voidaan tehdä vaikka naputtelemalla naapurissa seinää tai tömistemällä yläkerrassa jaloilla voimakkaasti lattiaa tai pompottamalla sitä vasten palloa. Yleinen jekku on laskea voimalla vettä tai vetää vessa samalla, kun kohde itse menee vessaan. Se onnistuu siten, että kohde on jatkuvan modernilla tutkateknologialla suoritetun tarkkailun alla, minkä avulla kotirauhanhäirinnän suorittaja näkee kohteen liikkeet ja tekemiset kaiken aikaa. Tämä on samalla esimerkki kohteen herkistämisestä sinänsä alun perin harmittomalle ärsykkeelle.

Ulkona tapahtuva meluhäirintä voidaan tehdä esimerkiksi paiskomalla pihalla äänekkäästi ovia tai roskapönttöjen kansia, kaasuttelemalla ylenmäärin autoilla ja moottoripyörillä tai laittamalla ambulanssien tai poliisiautojen sireenit päälle kohteen vieressä.

Directed conversation - kohteelle suunnattu keskustelu

Julkisella paikalla ihmiset, joita kohde ei tunne, käyvät hänen kuullen keskusteluita, joissa viitataan hänen henkilökohtaisiin asioihinsa tai esimerkiksi johonkin, mistä kohde on juuri puhunut yksityisesti, puhelimessa tai netissä. Tieto näistä asioista on saatu salakuuntelemalla, kuuntelemalla puheluita, tarkkailemalla tietoliikennettä, mitä tehdään 24/7 organisoidussa vainoamisessa, tai jonkun hänen kanssaan tekemisissä olleen ilmiantajan kautta. Tällä on tarkoitus voimistaa kohteen tunnetta siitä, että hän on jatkuvan tarkkailun alla ja että hänellä ei ole lainkaan yksityisyyttä.

Mimicking - matkiminen

Kohteen eleitä ja maneereita matkitaan hänen nähtensä, myös sellaisia, joita hän toistaa vain yksityisesti tai kotona. Myös tällä korostetaan kohteelle sitä, että hän on jatkuvan tarkkailun alla.

Street theater - katuteatteri

Katuteatteri tarkoittaa erikoisten kohteen nähtäviksi tarkoitettujen tapahtumien ja tilanteiden lavastamista julkisilla paikoilla. Tapahtumat ovat kuitenkin riittävän tavanomaisia, jotta ne näyttävät herkistymättömille ulkopuolisille normaalilta elämänmenolta. Mutta tarkemmalla silmällä ja korvalla ne vaikuttavat erikoisilta tai jopa täysin älyttömiltä. Näihin tilanteisiin liittyy usein kohteen kuultavaksi tarkoitettua keskustelua, miimausta, kohteelle osoitettua huutelua ja tuijottamista. Joskus kohdetta kohtaan voidaan myös käyttäytyä uhkaavasti pelottelumielessä.

Same time exit/entry - samanaikainen sisään/ulostulo

Vainoajia lähtee ulos tai menee sisään samanaikaisesti kohteen kanssa. Tai vainoajat synkronoivat joitain muita aktiviteetteja kohteen tekemisten kanssa.

First responder harassment - hälytysajoneuvoilla häirintä

Kohdetta häiritään ajamalla jatkuvasti hänen ohi poliisiautoilla, ambulansseilla ja paloautoilla (paljon useammin kuin sitä normaalisti satunnaisesti tapahtuu), tai niitä pysäköidään kohteen kulkureitille tai esimerkiksi kaupan eteen, johon hän on menossa. Niillä järjestetään myös katuteatteria: lavastettuja häiriötilanteita, joita poliisit teeskentelevät selvittelevänsä, tai onnettomuuksia tienvarressa. Nämä tilanteet on usein helppo huomata lavastetuiksi, kun tarkemmin katsoo, ja se on tarkoituskin, kohteen nimenomaan halutaan huomaavan sen. Se on taas kerran yksi tapa kaasuvalottaa vainoamisen kohdetta.

5 kommenttia:

  1. Katuteatteriin voi kuulua myös dramaattisempia piirteitä kuten esim. solvausten huutelu, uhkailu, näkyvä seuraaminen takana kävellen, kännykän laittaminen kulkuneuvossa istuvan kohteen korvan lähelle, jotta kohde kuulee kännykkään puhutut herjat, kasvojen eteen pysähtyminen vihaisesti tuijottaen jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tai osoittelu ja äänekäs nauraminen. Joskus minulla oli sellaista, että nuorten miesten porukka vähän matkan päässä sanoi kovaan ääneen, että "kattokaa, tuolla se menee" ja päälle äänekästä pilkallista naurua. Sen jälkeen, kun aloin kuvaamaan ja dokumentoimaan vainoamiseen liittyviä tapahtumia, sellaista ei juuri enää ole ollut, koska vainoajat eivät tietenkään halua antaa minulle siitä liian ilmeisiä todisteita.

      Olen kyllä saanut videolle tilanteita, jossa todennäköiset stalkkaajat käyttäytyvät vähintäänkin epäilyttävästi, päämäärätöntä haahuilua ja lymyilyä minun vieressä ym. Tällä tarkoitan siis sitä, että harjaantumatonkin henkilö saattaisi pitää näiden henkilöiden käytöstä outona tai epäilyttävänä. Ja sitten kun näitä tapauksia on useita, niin niillä alkaa olla myös todistusvoimaa, sillä kelle tahansa voi sattua niitä joskus, mutta on eri asia, kun sitä tapahtuu jatkuvasti.

      Poista
    2. Joo, oli tällainen just viime viikolla:tulin tapaamasta ystävää Folkhälsanista, sitten kuljin Kisahallin sivua.Vastaan tuli mustiin puettu, ns lapsikyttien n 12 hgn partio, hyvin vakavina, mutta loppupäässä kaksi riehuvaa typyä vaaleissa vaatteissa läpsi huudellen toinen toistaan ja kun tulin sitten kohdalle, alkoivat edelleen läpsiä toisiaan ja tuijottaa merkitsevästi minuun.Käsiä heiluteltiin liki minua, muttei käynyt kroppaan.-Tällä oli tarkoitus leimata lesbona, jota en oikeastaan ehkä vielä ole.Samaa ratikoissa, typy ja lapsikytät syöksyvät huitomaan , viikolla Vallilassa HESASSA eteeni ratikassa tuli n 23v kyttämies-nais pari, mies totaalisen huumeissa, heitteli triggerisanoja, olin tyynen rauhallinen mutta sipaisin kännykkävideolle parin jalat!!En ota koskaan kuvaa, se olisi raskauttavaa.Pelkkä kuvan sipaisu menee kyllä verkkoon ja henkilökohtaiseen "kiusaja-nettiin."(Valvonnan kyttä mölisee sirusta tähän just nyt kun kirjoitan, OLEN JO KIRJOITTANUT TÄNÄ AAMULLA LOHJALTA VIISI KIRJETTÄ VALVONNAN TEMPUISTA SISÄMINISTERIÖÖN, JOKA ON AINOA MINNE KANNATTAA SUOMESSA KIRJOITTAA.Siellä joku tietää gangharassment asian, ja on toiminut edukseni ihna kiitettävästi. Sismin on ainoa mikä auttaa , mutta voi kirjoittaa myös CIA:han ja NSA:HAN.suosittelen, ne on nopeita.)

      Poista
  2. Tai sitten olet vain vainoharhainen tai psykoosissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain netissä viime vuonna tappouhkauksen siitä syystä, että kirjoitan tästä asiasta.

      http://indietarget.blogspot.fi/2016/06/keskusteluketju-jossa-sain.html

      Mitä syytä olisi uhkailla ihmisiä, jotka siitä kirjoittavat, jos organisoitua vainoamista ei tapahtuisi ja se olisi vain "mielisairaiden" ihmisten "vainoharhaa"?

      Mitä tulee minun minun tapaukseeni, niin kerroin jo tuossa tappouhkausta käsittelevässä kirjoituksessa, miten minulle järjestettiin tekaistu diagnoosi:

      "Tuosta skitsofreniasta, jota trollit aina tarjoavat selitykseksi organisoidun vainoamisen kohteen kokemuksille, sen verran, että edes lääkäri, joka minulle lopulta diagnosoi "määrittelemättömän psykoottisen häiriön" keväällä 2013 muutama kuukausi sen jälkeen, kun vainoaminen oli alkanut, ei yrittänyt sitä leimaa minun päälle lätkäistä. Ei se olisi mennyt läpi, koska minulla ei ollut kuulo- tai näköharhoja eikä muita skitsofrenian tautikuvaan liitettyjä oireita. Diagnoosi psykoosista perustui ihan puhtaasti siihen, että minulla oli oletetusti harhaluuloja siitä, että minua vainotaan. Olin siis puhunut joillekin läheisille, että minua stalkataan kadulla, kaupoissa ja autoilla. Tämä sama on tapahtunut lukemattomille muille kohdeyksilöille.

      En tuolloin tiennyt organisoidusta vainoamisesta ilmiönä enkä ollut tietoinen siitä, että tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa vainotaan samoilla tekniikoilla, ja kerroin vain näkemästäni ja kokemastani. Perehdyin asiaan vasta kesällä 2014 ja saman vuoden syksyllä aloitin sitten tämän blogin."

      Poista