Tässä ensin kommentti kokonaisuudessaan, minkä jälkeen vastaan sen väitteisiin ja olettamuksiin yksitellen perinpohjaisesti:
Terve vain.
Tämä blogisi on hyvin mielenkiintoista mutta myös melko surullista luettavaa, aivan samalla tavalla kuin muidenkin "joukkovainoamisen uhrien" ja "kohteiden" kertomukset, siinä missä eräitä muunkinlaisia koettelemuksia kohdanneiden. En tiedä mistä sinun kohdallasi ja kunkin teistä kohdalla kumpuaa tämä vakaa usko siihen ja kokemus siitä, että jokin paha voima jahtaa ja vainoaa, mutta ilmiö sinänsä kyllä tunnetaan halki ihmiskunnan historian.
Siteeraat palstakirjoittajaa joka diagnosoi sinut "paranoidisesta persoonallisuushäiriöstä" kärsiväksi. Hän ei taida olla psykiatrian eikä kliinisen psykologian ammattilainen eikä osuvaa diagnoosia voi tehdä noin vain etänä jonkun kirjoitusten perusteella, mutta ei sillä lopulta ole niin väliä olisiko sellainen josta myös useampi pätevä asiantuntija voisi olla yhtä mieltä sitten harhaluuloisuushäiriö (F22), paranoidi skitsofrenia (F20.0) vai mikä, esim. se epäluuloinen persoonallisuus (F60.0) - vaikka itsestäni vaikuttaakin melko selvältä että ensin mainitun tunnusmerkit sopivatkin sinuun parhaiten, toiminta-, ajattelu- a vuorovaikutuskykysi sekä -taitosi ovat kuitenkin paremmalla tolalla kuin skitsofreenikoilla yleensä, mutta uskomusjärjestelmäsi on niin pieteetillä rakenneltu ja uskot niin vakaasti poliisien ja keiden sitten liekään sinua ahdistelevan, että se menee harhaisuudessaan kuitenkin pidemmälle kuin "vain epäluuloinen persoonallisuus" -, mutta oloasi jollain aikavälillä kyllä helpottaisi ja tulevaisuudestasi tekisi valoisamman jos voisit alustavasti hyväksyä sen mahdollisuuden että kaikki tämä vainoaminen kuitenkin saattaa olla mielikuvituksesi tuotosta. Monella tavalla olet aivan klassinen tapaus, niin ihmeellinen on ihmismieli, eikä se että olet kohdannut kaltaisiasi ole mitenkään hämmästyttävää etenkään nykyisen ICT:n aikakaudella - kuten sanottu eräät ihmiset ovat ilmeisesti aina kokeneet vainoamiselämyksiä, lähinnä niiden oletetut lähteet ovat vaihdelleet ja ainakin Suomessa 2000-luvulla olisi varmaan vaikeampi löytää vertaisryhmää jos olisit vakuuttunut siitä että olet noitien, demonien tai pahojen henkien uhri (mutta luultavasti onnistuisit tuolloinkin).
Toki tuolloin joutuisit kohtaamaan itsesi ja elämäntilanteesi josta en tiedä sen enempää mutta joka ei ehkä ole "kehuttava", mitä sillä nyt sitten tarkoitetaankaan - itse en ainakaan mitään pinnallista "menestymistä" vaan ihan vain niitä asioita jotka yleensä tekevät ihmisistä iloisia, tyytyväisiä ja onnellisia -, näin vastaavaa kokevilla ihmisillä usein on, ja joutuisit luopumaan jostain sellaisesta joka tekee sinusta jollain lailla Erityisen omassa ja viiteryhmäsi todellisuudessa.
Mikäli olisit valmis ottamaan mainitun mahdollisuuden huomioon, on vielä oma kysymyksensä miten haluaisit siitä jatkaa. Ainakaan minun tarkoitukseni ei ole suostutella sinua mihinkään, enhän edes tunne sinua, mutta kuten sanottu elämäsi voisi varmasti olla vähemmän katkeruuden sävyttämää ja ahdistavaa, tulevaisuutesi valoisampi, fiiliksesi hyväntuulisemmat ja sen sellaista.
Kaikessa ystävyydessä ja lämmöllä: Hyvää jatkoa.
Vastaukseni:
Tämä blogisi on hyvin mielenkiintoista mutta myös melko surullista luettavaa, aivan samalla tavalla kuin muidenkin "joukkovainoamisen uhrien" ja "kohteiden" kertomukset, siinä missä eräitä muunkinlaisia koettelemuksia kohdanneiden.
Keskustelu lähtee jo tässä väärille urille, koska se kehystetään heti aluksi sillä lähtöoletuksella, että joukkovainoamista ei voi mitenkään tapahtua. Hedelmällinen aidosti totuuden esiintuomiseen pyrkivä dialogi on sen jälkeen mahdotonta. Se ei ole myöskään tieteellinen tapa lähestyä asiaa, että suljetaan heti pois kaikki muut näkökulmat kuin jokin yksi tietty, tässä tapauksessa psykiatria. Muita tieteenaloja, jotka pitää ottaa keskusteluun mukaan tässä tapauksessa, ovat ainakin oikeustiede ja historia.
Sillä on historiallinen tosiasia, että DDR:ssä turvallisuusministeriö Stasi harjoitti hyvin samankaltaista vainoamista, kuin mistä joukkovainoamisen (gang stalking) uhrit nykyään kertovat. Stasin menetelmään psykologiseen menetelmään Zersetzung kuului arkistoja tutkineiden historioitsijoiden mukaan mm. herjaavien huhujen levittäminen, sosiaalinen eristäminen ja avoin tarkkailu, jolla viestittiin kohteelle, että hän on Stasin mielenkiinnon kohteena, ja lietsottiin hänessä turvattomuuden tunnetta ja vainoharhaisuutta (Juuri tuosta samasta asiasta on ollut periaatteessa kyse siinä, kun Helsingin poliisi on näyttäytynyt jatkuvasti minulle tarkoituksella, kuten myös eräälle toiselle helsinkiläismiehelle, jonka olen tavannut.). Zersetzung-menetelmään kuului loppuvaiheessa jopa sellaista, että kohteen kotona käytiin salaa siirtelemässä tavaroita ym., mikä kuulostaa varmasti tutulta monelle joukkovainoamisen kohteelle.
Millä perusteella on mahdotonta, että tuollaista tehtäisiin nyt muissa maissa? Itäsaksalaisten ihmisluonto oli ihan samanlainen kuin esim. nykyisten suomalaisten, ja aina löytyy vallanhimoisia, sadistisia, narsistisia ja psykopaattisia ihmisiä, jotka ovat valmiita tuollaisiin tekoihin, jos saavat siihen mahdollisuuden. Tilaisuus tekee varkaan, sanotaan.
En tiedä mistä sinun kohdallasi ja kunkin teistä kohdalla kumpuaa tämä vakaa usko siihen ja kokemus siitä, että jokin paha voima jahtaa ja vainoaa, mutta ilmiö sinänsä kyllä tunnetaan halki ihmiskunnan historian.
Tätä monet yli-innokkaasti ihmisiä ”harhaluuloisiksi” leimaavat eivät ymmärrä tai halua ymmärtää: ei voi niputtaa automaattisesti yhteen kaikkia ihmisiä, jotka uskovat joutuneensa vainotuksi. Monia, jotka uskovat olevansa vainottuja, ei oikeasti vainota, mutta ei ole mitään syytä olettaa lähtökohtaisesti, että ketään, joka uskoo olevansa vainottu, ei myös oikeasti vainottaisi. Tapaukset, joissa on myös todisteita, pitää tutkia perusteellisesti ja myös oikeustieteellisesti, ennen kuin vedetään johtopäätöksiä vainotuksi itseään väittävän mielenterveydestä. Ja vaikka joku henkilö olisi luonnostaan enemmän vainoharhainen kuin ihmiset yleensä, se ei tarkoita, etteikö häntä voitaisi myös vainota. ”Just because you're paranoid, doesn't mean they aren't after you”, lauloi Nirvanan Kurt Cobain.
Eikä organisoidussa vainoamisessa ole kyse mistään mystisestä ”pahasta voimasta”, vaan ihmisten muodostamasta verkostosta, jota todennäköisesti johdetaan tiedusteluorganisaatioiden ja salaisten poliisien toimesta, kuten DDR:ssä. Suomessa se tarkoittaisi sitä, että Supo organisoisi kohteeksi valittujen vainoamista, USA:ssa FBI, välittäjänä sen ja yksityisen sektorin välillä toimiva organisaatio InfraGard, Homeland Security ja jotkut muut tiedusteluorganisaatiot.
Siteeraat palstakirjoittajaa, joka diagnosoi sinut "paranoidisesta persoonallisuushäiriöstä" kärsiväksi. Hän ei taida olla psykiatrian eikä kliinisen psykologian ammattilainen, eikä osuvaa diagnoosia voi tehdä noin vain etänä jonkun kirjoitusten perusteella, mutta ei sillä lopulta ole niin väliä, olisiko sellainen, josta myös useampi pätevä asiantuntija voisi olla yhtä mieltä, sitten harhaluuloisuushäiriö (F22), paranoidi skitsofrenia (F20.0) vai mikä, esim. se epäluuloinen persoonallisuus (F60.0) - vaikka itsestäni vaikuttaakin melko selvältä, että ensin mainitun tunnusmerkit sopivatkin sinuun parhaiten. Toiminta-, ajattelu- ja vuorovaikutuskykysi sekä -taitosi ovat kuitenkin paremmalla tolalla kuin skitsofreenikoilla yleensä, mutta uskomusjärjestelmäsi on niin pieteetillä rakenneltu ja uskot niin vakaasti poliisien ja, keiden sitten liekään, sinua ahdistelevan, että se menee harhaisuudessaan kuitenkin pidemmälle kuin "vain epäluuloinen persoonallisuus" -, mutta oloasi jollain aikavälillä kyllä helpottaisi ja tulevaisuudestasi tekisi valoisamman, jos voisit alustavasti hyväksyä sen mahdollisuuden, että kaikki tämä vainoaminen kuitenkin saattaa olla mielikuvituksesi tuotosta.
Koko tuo litania on turhaa kliseistä ja yleisluontoista psykiatris-psykologista höpinää, koska minun tapaukseni pitää tutkia oikeustieteellisesti, ennen kuin tehdään mitään johtopäätöksiä siitä, olenko harhaluuloinen vai en. Ja se tarkoittaa kokonaisvaltaista tutkimusta, jossa otetaan huomioon kaikki todisteet, joita minulla on. Poliisi ei vain suostu tutkimaan lainkaan tällaisia tapauksia, vaan tällaisesta rikoksesta ilmoittavat ohjataan rutiininomaisesti mielenterveyspalveluiden piiriin.
Vaikuttaa siltä, että monet nettikeskustelijat, kuten myös tämä kommentoija, olettaa että tässä blogissa on esitetty kaikki todisteet ja tarvittava tieto, jonka pohjalta johtopäätökset minun tapaukseni osalta pitää tehdä, ja että totuuden voi määritellä jonkinlaisen pintapuolisen ja ylimalkaisen tekstianalyysin avulla; ”Luin blogiasi, ja onhan se mielenkiintoinen, mutta ei vaikuta siltä, että sinua oikeasti vainottaisiin”. Ei ole, vaan täällä on vain murto-osa todisteista ja tarvittavasta tiedosta kaiken muun kuin poliisin harjoittaman avoimen tarkkailun osalta. Tuo avoin tarkkailu tehdään todennäköisesti ennalta estävän poliisitoiminnan nimikkeen alla tekaistun Supon tai KRP:n uhka-arvion perusteella, ja USA:ssa vastaavia poliisin ohjelmia, joita käytetään väärin sen maan joukkovainottujen (targeted individuals) vainoamiseen ovat community policing, proactive policing ja problem-oriented policing.
Tiedän, että asiaa selventäisi kronologinen ja yksityiskohtainen kertomus erityisesti vainoamisen alkuvaiheen tapahtumista, joiden päätteeksi muutaman kuukauden jälkeen jouduin lopulta pakkohoitoon ja sain diagnoosin ”ei-elimellinen määrittelemätön psykoottinen häiriö”. M1-lähetteessä oli mainittu heti alkuun, että olin ”täysin psykoottinen”, koska ”kuvittelin”, että mm. autoilla seurataan minua. Niin seurattiinkin ja tehtiin paljon muutakin. Mutta minut oli päätetty jo etukäteen todeta mielisairaaksi, ja kyseisten lääkäreiden piti vain keksiä jokin diagnoosi ja hatusta vedettiin sitten tuo. Se, mitä sairaalaosastolla tapahtui, on vielä oma tarinansa, ja jos kertoisin siitä kaiken, niin se kuulostaisi luultavasti vielä uskomattomammalta kuin mikään, mitä olen blogissa kertonut. Ymmärrän erittäin hyvin, mikä kuulostaa ”hullulta” tai vähemmän ”hullulta”, ja ymmärrän siksi, mitä luultavasti kannattaa tai ei kannata kertoa missäkin paikassa. Sanotaan nyt kuitenkin sen verran, että koko minun sairaalaosastolla olo oli osa minuun kohdistettua vainoamisoperaatiota. Se tulee ilmeiseksi, siis niin ilmeiseksi, että moni epäilijäkin muuttaisi luultavasti mielensä, jos ja kun kertoisin koko tarinan. En vain usko, että sitä on viisasta kertoa netissä ainakaan vielä tässä vaiheessa.
Tulen kyllä vielä kertomaan kaiken, kun sen aika on, ja pystyn antamaan hyvinkin yksityiskohtaisen ja johdonmukaisen todistajalausunnon, josta saa paremman kokonaiskuvan minuun kohdistetusta laajasta operaatiosta, joka alkoi vuonna 2013. Vaikka lukisi koko tämän blogin läpi ja katsoisi kaikki kuvat ja videot, niin se ei riitä, vaan kaikki palaset loksahtavat kohdalleen vasta, kun kerron koko tarinan alusta alkaen.
Joitain asioita olen paljastanut, kuten sen, että juuri tuolloin hakkeroitiin yksi sähköpostitilini, joka oli tarkoitettu aktivistiryhmäni kanssa kommunikoimiseen ja jota käytinkin vain juuri siihen. Esimerkiksi tuon tiedon pitäisi kiinnostaa kaikkia, joita kiinnostaa oikeasti selvittää totuus minun tapauksestani, ja sen sivuuttaminen merkityksettömänä sattumana olisi suoranaisen epärehellistä. Se on mielenkiintoista myös, koska aktivistitaustani on uskottava ja todennäköisin syy, sille miksi minut on valittu kohteeksi, kuten on mm. Occupy-liikkeeseen kuuluneen uusiseelantilaisen Suzie Dawsonin kohdalla. Sähköpostitiliä ei vain hakkeroitu, vaan minun nimissäni myös lähetettiin outo viesti moneen yhteystiedoissa olleeseen osoitteeseen ja myös yhteen toiseen minun sähköpostiosoitteeseeni, jota ei ollut mitenkään yhdistetty tuohon aktivistitiliin. Hakkeri siis tiesi, mitä teki, ja tilin tapahtumista näkyi, että sinne oli kirjauduttu monta kertaa sillä aikaa, kun en ollut edes avannut konetta moneen päivään, joten kyse ei ollut botista. Tuon tarkoitus oli kaiketi pelotella minua ja viestittää, että ehkä kannattaa lopettaa aktivismi ja nettiin kirjoittaminen jne. (Pelottelu on hyvin tyypillinen aktivisteja ja vaikutusvaltaisia tahoja kohtaan poikkiteloin asettuneita ihmisiä vastaan käytetty taktiikka.). Totta kai myös yhdistin tuon sähköpostitilin hakkeroimisen siihen, mitä tuossa vaiheessa oli alkanut tapahtua ulkomaailmassa, ja niin vainoajat varmasti halusivatkin – se on olennainen osa joukkovainoamista, että kohteelle itselleen tehdään selväksi, että hän on silmätikkuna.
Kaikki asiat, mitä minulle tuolloin tapahtui, kumuloituivat niin, että olin kuin keskellä painajaista, joka ei vain loppunut silmät avaamalla. Vainoajat onnistuivat psykologisen sodankäynnin avulla luomaan vaikutelman, että en voisi luottaa mihinkään tai kehenkään. Pitkälti niin olikin, sillä myös minun lähipiirini ihmisiä onnistuttiin jollain tavalla kääntämään minua vastaan tuossa vaiheessa, todennäköisesti manipuloimalla, pelottelemalla, uhkailemalla tai kiristämällä.
Psykologisen ahdistelun keinoja olivat mm.:
- Autoilla kyttääminen ja seuraaminen.
- Parveilu. Joka paikkaan, johon menin, tuli perässä paljon ihmisiä tai oli jo valmiiksi odottamassa siellä. Esimerkki tästä oli tilanne yhdessä Espoon hieman syrjäisessä paikassa olevassa Lidlissä, jossa olin aika usein käynyt. Siellä oli aina ollut melko vähän ihmisiä arkipäivisin päiväsaikaan, mikä onkin normaalia, mutta silloin, kun noina vainoamisen alkuaikoina menin kerran sinne tavallisena arkipäivänä puolenpäivän aikaan, niin parkkipaikka oli niin täynnä, että sinne mahtui hädin tuskin ajamaan. Voisi sanoa, että siellä oli ihmisiä jopa kymmenkertainen määrä normaalin verrattuna. Jos ja kun minua tarkkailtiin ja salakuunneltiin silloin, kuten on monista asioista päätellen syytä olettaa, niin vainoamisen organisoijat tiesivät etukäteen, että olin menossa käymään juuri siinä kaupassa, koska olin juuri puhunut siitä kahden muun henkilön kanssa.
- Katuteatteri. Ne ovat eräänlaisia flash mob -tempauksia tai lavastettuja tilanteita, joissa joukko ihmisiä käyttäytyy jollain tavalla erikoisesti tai tavallisuudesta poikkeavasti ja jotka on tarkoitettu vainoamisen kohteen nähtäväksi ja hämmentämiseksi.
- Kohdistettu keskustelu. Vieraat ihmiset viittasivat johonkin, mitä olin juuri tehnyt tai sanonut yksityisesti. Jos vaikka olin juuri ennen ulos lähtemistä käynyt toisen henkilön kanssa keskustelun jostain tietystä asiasta, niin viereeni tuli ulos lähdettyäni kaksi henkilöä käymään keskustelua samasta asiasta. Tuollaista tapahtui koko ajan paljon vainoamisen alkuaikoina, ja kohdistettu keskustelu on yksi tyypillisimpiä vainoamisen keinoja, joista joukkovainoamisen kohteet kaikkialla maailmassa ovat kertoneet.
Tosin keinot eivät olleet vain psykologisia, vaan minua todennäköisesti myös huumattiin ruoan ja/tai juoman kautta tuossa vaiheessa. Pystyin päättelemään sen jälkikäteen, kun kävin läpi oireita, joita minulla tuolloin oli ja joita ei voi oikein selittää millään muulla. Olin päivällä vähän niin kuin lievässä transsissa; jalat tuntuivat raskailta; minua huimasi lievästi; ruumiintoimintojen hallinta ei ollut samanlainen kuin normaalisti; en tuntenut kylmää ja kuumaa niin kuin normaalisti; kipukynnys oli tavallista suurempi; näkö meni välillä epätarkaksi vähän, niin kuin silmät olisivat harittaneet; oli yhtäkkiä ongelmia muistin kanssa; ja jossain vaiheessa puhe puuroutui ja alkoi takellella vähän, niin kuin olisin ollut päihtynyt. Yöllä heräsin toistuvasti täysin hiestä märkänä, vaikka päälläni oli nukkuessa vain bokserit ja oli talvi, ja herätessäni sydän tykytti ja löi todella nopeasti (pulssi jopa luokkaa 170-180). Takykardia on erikseen mainittu mm. metadonin vieroitusoireena, ja myös kaikki muut tuossa mainitsemani oireet on listattu metadonin haittavaikutuksiksi. Jotkut oireet voisivat sopia myös metamfetamiiniin, mutta todennäköisemmin kyse oli metadonista.
Monella tavalla olet aivan klassinen tapaus, niin ihmeellinen on ihmismieli, eikä se, että olet kohdannut kaltaisiasi ole mitenkään hämmästyttävää etenkään nykyisen ICT:n aikakaudella - kuten sanottu, eräät ihmiset ovat ilmeisesti aina kokeneet vainoamiselämyksiä, lähinnä niiden oletetut lähteet ovat vaihdelleet, ja ainakin Suomessa 2000-luvulla olisi varmaan vaikeampi löytää vertaisryhmää, jos olisit vakuuttunut siitä, että olet noitien, demonien tai pahojen henkien uhri (mutta luultavasti onnistuisit tuolloinkin).
Tämä on taas tätä ”olet klassinen tapaus siitä tai tästä mielisairaudesta” -retoriikkaa, joka ei perustu loppujen lopuksi mihinkään muuhun kuin lähtöolettamukseen, että kukaan ei voi olla joukkovainoamisen uhri, koska tämä kommentoija ei tunne minua, tiedä minun tapaukseni yksityiskohtia, ole nähnyt kuin pienen osan todisteista eikä tutkinut tapausta perusteellisesti ja kokonaisvaltaisesti. Hänen mielipiteellään ei siis ole kuin korkeintaan anekdoottinen arvo, vaikka kommentista paistaa läpi se tietty ylimielisyys ja harha omasta erehtymättömyydestä, joka mielenterveysalan ihmisillä usein on. Tuo harha voi päästä kehittymään siksi, että psykiatrinen diagnosointi perustuu hyvin pitkälti subjektiivisiin näkemyksiin, koska ei ole mitään tieteellisiä kokeita, joilla voidaan varmistaa, onko potilas sairas vai ei, kuten on esim. syövän tai muiden sisätautien kohdalla. Psykiatrien diagnooseja ei siten pääsääntöisesti voi falsifioida, mikä on tieteellisen teorian tai väittämän edellytys, ja niitä hyvin harvoin kyseenalaistetaan. Ja siitä juuri tulee joillekin psykiatreille kuvitelma omasta erehtymättömyydestä.
Surkuhupaisa esimerkki psykiatrisen diagnosoinnin subjektiivisuudesta oli se, kun yksi lääkäri kirjoitti tunnetun moottorisahajonglöörin M1-lähetteeseen, että potilas kuvittelee olevansa moottorisahajonglööri ja käyneensä Pohjois-Koreassa esiintymässä, kun hän kertoi tuolle lääkärille olevansa moottorisahajonglööri ja käyneensä Pohjois-Koreassa esiintymässä. Tuo on myös valaiseva esimerkki siitä, miten tärkeää on selvittää kunkin potilaan taustat kunnolla ja se, voiko hänen puheissaan olla perää, ennen kuin vedetään itsevarmasti johtopäätös, että potilas on harhaluuloinen. Tuo on ihan yleinen ongelma psykiatriassa, ja toimintatapoja ja prosessia, jolla diagnosoidaan potilaita, pitäisi uudistaa radikaalisti. Nykyistä psykiatrista järjestelmää on aivan liian helppo käyttää väärin myös toisinajattelijoiden vaientamiseen, kuten Neuvostoliitossa.
Ja sillä ei ole mitään merkitystä tämän asian kannalta, löytäisinkö helposti vertaisryhmän, jos uskoisin olevani joidenkin yliluonnollisten entiteettien uhri. Täysin turha kommentti, mutta se on tyypillinen disinformaatiotekniikka, että jokin todistettavissa oleva kiistanalainen väite tai salaliitto rinnastetaan johonkin mahdottomaan. Tuota tekniikkaa käytettiin mm. Ylen artikkelissa, jossa kysytään, miksi ihmiset uskovat salaliittoihin ja jossa mainitaan heti otsikossa ”liskoihmiset”. Se, onko kommentoijalla tietoisena motiivina disinformaatio tuota rinnastusta käyttäessään, on asia erikseen - hän saattaa hyvinkin käyttää sitä myös vilpittömistä tarkoitusperistä - mutta sen vaikutus on pohjimmiltaan sama kuin Ylen artikkelin otsikolla: moni lukija rinnastaa potentiaalisesti uskottavan väitteen mielessään johonkin täysin mahdottomaan asiaan ja siksi sivuuttaa lopulta myös sen uskottavamman väitteen.
Toki tuolloin joutuisit kohtaamaan itsesi ja elämäntilanteesi, josta en tiedä sen enempää, mutta joka ei ehkä ole "kehuttava", mitä sillä nyt sitten tarkoitetaankaan - itse en ainakaan mitään pinnallista "menestymistä", vaan ihan vain niitä asioita, jotka yleensä tekevät ihmisistä iloisia, tyytyväisiä ja onnellisia.
Tässä kommentoija tekee paljon oletuksia siitä, minkälaista minun elämäni on, ilmeisesti olettaen, että elämääni ei mahdu juuri muuta kuin joukkovainoamisesta puhuminen, kirjoittaminen ja sen miettiminen. Sen verran voin kertoa, että minulla on paljon harrastuksia, joihin paneudun perusteellisesti, ja älyllisiä mielenkiinnon kohteita, ja päiväni täyttyy helposti pelkästään niihin keskittymällä.
Mutta joukkovainoamista ei valitettavasti voi sulkea kokonaan mielestä jo siksi, että yksi sen ilmenemismuodoista on kotirauhan rikkominen, johon kuuluu mm. meluhäirintä ja naapureiden harjoittamat synkronoidut aktiviteetit, kuten ovien avaaminen ja rappukäytävälle tulo samaan aikaan kaavamaisesti ja toistuvasti päivästä toiseen. Tyypillinen tapa häiritä psykologisesti kohdetta on se, että yläkerran asukas vetää vessan tai avaa vesihanan toistuvasti ja jatkuvasti juuri silloin, kun kohde menee itse kylpyhuoneeseen/vessaan. Miten naapuri voi tietää, milloin kohde menee vessaan? Luvattoman teknisen tarkkailun avulla. Se voidaan tehdä esim. nuppineulan kokoisten piilokameroiden avulla, mutta itse en ole löytänyt kodistani sellaisia, ja tarkkailu voidaan ilmeisesti tehdä myös modernin tutkateknologian (röntgen-tutka, WiFi-tutka tms.) avulla.
Siitä ei ole ollut minulle itselleni pitkään aikaan mitään epäilystä, etteikö minua tarkkailtaisi koko ajan kodissani, niin erikoiselta tai epätodennäköiseltä kuin se kuulostaakin. Itse asiassa vainoajat juuri haluavat, että kohde tietää, että häntä tarkkaillaan, ja se tehdään epäsuorasti selväksi mm. niin, että naapuri reagoi reaaliaikaisesti johonkin, mitä kohde tekee yksityisesti kotonaan. Yksi tapa tehdä se on juuri vessan vetäminen samaan aikaan, mutta se ei ole aina tapa viestittää asia minun eikä yleensä muidenkaan joukkovainoamisen kohteiden kohdalla. Kerrostalossa, jossa asun on heikko äänieristys, ja joskus siinä vaiheessa, kun en vielä äänittänyt naapureiden meluhäirintää, niin eräät seinänaapurit reagoivat minun erittäin yksityisiin tekemisiin huutamalla jotain siihen liittyvää tai laulamalla pilkallisesti siihen liittyen. Sittemmin vainoamiseen osallistuvat naapurit ovat tulleet varovaisemmiksi, varmasti osittain siksi, että todellakin äänitän ääniä, jotka helposti kuuluvat asuntooni, mutta varmasti myös siksi, että vainoamisen organisoijat ovat käskeneet heidän olla varovaisempia, jotten saa liian paljon liian ilmeisiä todisteita vainoamisesta.
Kohteen halutaan tietävän, että häntä tarkkaillaan koko ajan myös kotonaan, koska oikeus yksityisyyteen on yksi tärkemmistä asioista ihmiselle, ja kun se viedään kokonaan, on sillä erittäin voimakas psykologinen vaikutus. Voitteko kuvitella, miltä tuntuisi, että ei voi tehdä edes kotona mitään yksityisyyden suojassa, ei edes käydä vessassa, suihkussa tai tehdä intiimejä asioita? Minun ei tarvitse kuvitella, koska se on ollut kohdallani todellisuutta ainakin vuodesta 2013 lähtien.
Näin vastaavaa kokevilla ihmisillä usein on, ja joutuisit luopumaan jostain sellaisesta, joka tekee sinusta jollain lailla Erityisen omassa ja viiteryhmäsi todellisuudessa.
Vaikka olen viestitellyt somessa muiden joukkovainottujen kanssa, tavannut heitä ulkomaailmassa ja saanut sitä kautta pari uutta kaveria, niin minun viiteryhmääni eivät suinkaan ole vain joukkovainoamisen uhrit, vaan olen tekemisissä muidenkin ihmisten kanssa, ja minulla on paljon muitakin kavereita, jotka olen tavannut jo kauan ennen vainoamisen alkamista. Ja netissä kommunikoin muiden ihmisten kanssa paljon myös eri harrastukseen liittyen.
Mutta en minä voi sille mitään, jos vainoajat itse tekevät minusta ”erityisen”. Tai minulta on usein kysytty, mikä tekee juuri minusta niin erityisen, että suuri joukko näkisi vaivaa vainotakseen minua. Sitä pitää kysyä vainoajilta ja sen organisoijilta. Tässä on kuitenkin taannoista pohdintaani siitä, miksi ehkä sovin tyypillisen organisoidun vainoamisen kohteen profiiliin:
Mutta ei organisoidun vainoamisen kohteeksi valita tuollaisia psykopaatteja, vaan ennemmin nimenomaan herkkiä ja ajattelevaisia ihmisiä, siis pehmeitä kohteita. Ihan samalla tavalla koulukiusatuiksi joutuvat useimmiten herkät lapset. Organisoidun vainoamisen tarkoituksena on tuhota kohteen elämä, mutta siinä samalla tehdään psykologisia kokeita, joiden tuloksia voidaan hyödyntää uusien aina vain pitemmälle menevien valvontayhteiskunnan menetelmien kehittämisessä. Ja jos ihmisellä on tavallista korkeampi herkkyys ulkoisille ärsykkeille, niin hänen psykologisesta häirinnästään saadaan enemmän vastetta ja informaatiota, joten sellainen ihminen on otollinen kohde.
Itse sovin tuohon psykologiseen profiiliin ja lisäksi olen yksin asuva ja enimmäkseen omissa oloissa viihtyvä sinkku, jollainen organisoidun vainoamisen kohde tyypillisesti on. Kun siihen lisätään, että olen aktivisti ja poliittinen toisinajattelija, niin suoraan sanoen ihmettelisin, että jos minä en joutuisi kohteeksi, niin kuka sitten. En tarkoita sillä, etteikö tällaisen vainoamisen kohteina olisi myös toisenlaisia ihmisiä, mutta tulee vain mieleen aiemmat kysymykset siitä, miksi juuri minä. No, totta kai juuri minä.
Sitä paitsi jo ennen varsinaista aktivistiaikaani arvostelin rankasti satiiriseen tyyliin erään julkisessa virassa olleen henkilön tapaa hoitaa työtään, ja se henkilö on tunnetusti herkkänahkainen itseensä kohdistuvan kritiikin suhteen. Voisin hyvin kuvitella tuon henkilön kantavan kaunaa minua kohtaan, mutta en toki tiedä, onko hänellä mitään tekemistä minun vainoamisen kanssa.
Joka tapauksessa minulla on monien vaikutusvaltaisten ihmisten ja valtakoneiston näkökulmasta liian paljon "vääriä" ajatuksia ja liian terävä kieli. Jo pelkästään sen takia olisi varmuudella joutunut vainotuksi esim. DDR:ssä tai Neuvostoliitossa.
http://indietarget.blogspot.com/2017/12/organisoitu-vainoaminen.html
Mikäli olisit valmis ottamaan mainitun mahdollisuuden huomioon, on vielä oma kysymyksensä, miten haluaisit siitä jatkaa. Ainakaan minun tarkoitukseni ei ole suostutella sinua mihinkään, enhän edes tunne sinua, mutta kuten sanottu elämäsi voisi varmasti olla vähemmän katkeruuden sävyttämää ja ahdistavaa, tulevaisuutesi valoisampi, fiiliksesi hyväntuulisemmat ja sen sellaista.
Tuo on taas kliseistä keittiöpsykologian tasoista höpinää.
Elämästäni tekisi vähemmän ahdistavan ennen kaikkea se, että joukkovainoaminen ja siihen liittyvä ahdistelu, kotirauhan rikkominen ja ihmissuhteiden ja elämän kokonaisvaltainen sabotoiminen loppuisi. Organisoidun vainoamisen kohteelta tuhotaan tarkoituksella luottamus ihmisiin ja yhteiskuntaan ja usko tulevaisuuteen. Olen kuullut englanninkielisen sanonnan ”To take away life, liberty and the pursuit of happiness, is murder”, ja juuri noin joukkovainoamisen uhreille tehdään, eli viedään käytännössä mahdollisuus tavoitella onnea, minkä on tarkoitus lannistaa uhri ja saada hänet luovuttamaan.
Mutta se ei riitä, että joukkovainoaminen loppuu vain minun kohdallani, vaan se pitää lopettaa kokonaan koko yhteiskunnassa ja päätekijät pitää saattaa oikeudelliseen ja sosiaaliseen vastuuseen, mikä tarkoittaisi mm. sitä, että asiaa käsiteltäisiin avoimesti julkisuudessa, kuten Zersetzung-ohjelmaa Saksassa DDR:n romahtamisen jälkeen.
Jos muuten kyse olisi vain siitä, että olisin harhaluuloinen ja että vain kuvittelisin, että minua vainotaan, niin miksi minulle esitettiin keskustelupalstalla tappouhkaus juuri niihin aikoihin, kun olin alkanut kirjoittamaan blogissa paljon erityisesti poliisiautojen ja muiden hälytysajoneuvojen ohiajoista?
http://indietarget.blogspot.com/2016/06/keskusteluketju-jossa-sain.html
http://indietarget.blogspot.com/2015/05/epasuora-tappouhkaus-poistetussa.html
Miksi minua oli tarvetta uhkailla? Eihän siitä tarvitsisi välittää, jos joku mielisairas ihminen kertoisi netissä luulevansa, että poliisi seuraa häntä. Ja tavallaan se, että noin reagoitiin, myös paljastaa, että minun väitteilläni siitä, että poliisiautoilla, ambulansseilla ja paloautoilla ajettiin tarkoituksella minun ohi, on monien ihmisten silmissä uskottavuutta, tai jotkut pelkäsivät, että niillä on uskottavuutta. Koska tosiaan, miksi muuten kukaan olisi uhkaillut minua sen takia.
Olen kysynyt tuota lukemattomia kertoja epäilijöiltä nettikeskusteluissa, ja kukaan ei koskaan edes yrittänyt selittää sitä, kunnes vihdoin yli neljä vuotta tappouhkauksen jälkeen yksi nettikeskustelija vastasi siihen, ja vastaus oli... (rumpujen pärinää)... tällainen:
”Luin sen "uhkauksen", josta puhut.
Se ei ole tappouhkaus, vaan elnaikaodotustasi koskeva vihjaileva kananotto.
Sanoisin, että sen on pistänyt trolli, joka halusi härnätä ja yllyttää sinua.”
Kiinnittäkää huomiota erityisesti uhkausviestin viimeiseen lauseeseen:
”tietenkin mikäli sen takia haluaa taas että jokin ulkopuolinen nainen vaikkapa särkyy, niin särkyköön.”
Vai että ”vihjaileva kannanotto”.
