torstai 7. joulukuuta 2017

Organisoitu vainoaminen oikeusjärjestelmän ulkopuolisena rankaisemisena (ja miksi minut on valittu kohteeksi)

Yksi aspekti organisoidussa vainoamisessa on, että se on tapa rangaista ei-toivottua henkilöä oikeusjärjestelmän ulkopuolella. Suomensin osan itsekin vainotuksi joutuneen norjalaisen vapaan journalistin Reidar Visserin artikkelista "Introduction to police stalking":

Vainoaminen on menetelmä, jota poliisi käyttää, kun se on vihainen jollekin henkilölle, mutta ei pysty tai halua ilmaista vihaansa asianmukaisilla oikeudellisilla keinoilla. Tyypillisesti kohteet ovat marginaaliryhmien edustajia, jotka harrastavat toimintaa, joka ei ole aivan valtavirran mukaista (ja josta jotkut eivät siksi pidä), mutta ei lailla rangaistavaa. Moottoripyöräjengien, poliittisten marginaaliryhmien, ihmisoikeusaktivistien kuin myös akateemisen maailman toisinajattelijoiden tiedetään joutuneen tällaisten operaatioiden kohteiksi useissa länsimaissa. Hyvin usein poliisivainoamiseen liittyy hirvittävä vallan väärinkäyttö tapauksissa, joissa asianosaiseen ei voi soveltaa normaali rikosoikeudellista käytäntöä. Koska syyttäminen on mahdotonta, tavoitteena on usein pakottaa ihmisiä lähtemään joltain tietyltä alueelta, vaikkakin vainoamisoperaatiot voivat jatkua maanlaajuisesti tai jopa maailmanlaajuisesti. Poliisivainoamista tiedetään tapahtuvan Pohjois-Amerikassa, kuten myös useissa Euroopan maissa, kuten Tanskassa, Ranskassa, Italiassa, Alankomaissa, Norjassa ja Iso-Britanniassa. Tässä ei kuitenkaan ole yhtenäistä terminologiaa. Termejä, joilla joskus kuvataan poliisivainoamista (mutta joilla saatetaan joskus tarkoittaa jotain muuta), ovat mm. ”helposti huomattava tarkkailu” eli ”conspicuous surveillance” englanniksi, ”asteittainen ajojahti” eli ”fotfølging” norjaksi, ”miehen merkkaaminen” eli ”mandsopdækning” tanskaksi (alunperin jalkapallotermi) ja ”henkilön laillisten oikeuksien häiritseminen” eli ”persoonsgericht verstoren” hollanniksi.

Poliisivainoaminen on yksi pelkurimaisimmista poliisitoiminnan muodoista. Se rikkoo kaikkein perustuvanlaatuisimpia Euroopassa 1700-luvulla alkaneen valtion väärinkäytösten vastaisen ihmisoikeusvallankumouksen periaatteita, kuten sitä ehdotonta periaatetta, että kansalaisella on oikeus riippumattomaan oikeudenkäyntiin ja oikeusturvaan ja tulla reilusti kuulluksi, jos hän on poliisin mielestä tehnyt jotain väärää. Yksi pyhimmistä länsimaisen filosofian ajatuksista on, että poliisin tulee kunnioittaa reilun oikeusmenettelyn periaatteita, jos se haluaa jahdata jotakuta tai muuten jättää kansalaiset rauhaan.




Poliisivainoamisessa toimitaan täysin vastoin länsimaista oikeusvaltioperinnettä. Poliisivainoamiseen kuuluu yritykset leimata toisenlaisuus ja valtavirrasta poikkeaminen epämuodollisesti ja ilman oikeudenkäyntiä rikoksiksi. Usein kohde ei ole ollenkaan virallisesti tekemisissä poliisin kanssa, koska näihin tapauksiin liittyy harvoin maan lakien rikkominen. Sen sijaan poliisi usein kiertää koko oikeusprosessin ja laittaa syrjään kaikki asiaan liittyvät lakipykälät. Se sitten organisoi vaihtoehtona normaalille syyttämiselle oman protokollansa vainoamisen uhrin painostamiseksi. Poliisi laatii viittaamatta mihinkään olemassaoleviin lakeihin ja säädöksiin kiusaamisohjelman, jonka suorittaa joukko virka-asuisia ja siviiliasuisia poliiseja, ja joskus mukana on myös yhteisön jäseniä osana ”lähipoliisitoimintaa”.

Vaikka laajempien väkijoukkojen värvääminen vainoamisoperaatioihin tarkoittaa vielä pahempaa syyttömäksi olettamisen periaatteen rikkomista, se vaihtoehto on poliisille houkutteleva, koska sosiaalinen eristäminen voi usein olla tehokas keino ajaa ihminen pois joltain alueelta. Tämä on myös häiritsevä näkökohta: vaikka vihaisia poliiseja olisi kuinka paljon, he eivät yksin pysty luomaan poliisivaltiota, mutta kun tavalliset ihmiset ja älymystö hyväksyvät sen tai jopa osallistuvat, orwellilainen valvontayhteiskunta tulee vahvasti mieleen. Poliisivainoaminen on prosessi, jossa poliisi on valamiehistö, tuomari ja toimeenpanija, mikä on poliisivaltion tärkein tunnusmerkki.


Seuraavassa peilaan tuota kirjoitusta omaan tapaukseeni.

Koska ja miksi minusta tuli ”merkitty mies”?

Jos katson kauemmas menneisyyteen, niin nuorena parikymppisenä miehenä tuli joskus hölmöiltyä humalassa, kun olin kavereiden kanssa bileissä tai baarissa, ja joskus homma meni kieltämättä ”överiksi”. On mahdollista, että jouduin jo tuolloin kaikessa hiljaisuudessa poliisin silmätikuksi, vaikka virallisesti poliisin kanssa en koskaan ollutkaan tekemisissä.

Muistan yhden kerran, kun olin harhaillut kaupungilla, kun olin menossa opiskelukaverin kotibileistä kotiinpäin. Silloin poliisimaija tuli viereen ja pelkääjän paikalla ollut poliisi avasi ikkunan ja kysyi minulta papereita antamatta siihen mitään syytä. Näytin kuitenkin niille ajokorttia, ja muistaakseni ne katsoivat, oliko minusta haku päällä. No, ei ollut, kuten ei koskaan ole ollutkaan, joten pääsin jatkamaan matkaa, ja tuossa vaiheessa pää oli jo sen verran selvinnyt, että löysin hyvin kotiin. Tämä tapahtuma tuli jonkin aikaa sitten mieleen, kun joku kertoi netissä, että poliisin ”listalle” saattaa päästä niinkin helposti, että se jossain tavanomaisesta poikkeavassa yhteydessä ottaa henkilötiedot ylös.

Joka tapauksessa joitain tuon ajanjakson tapahtumia on varmasti käytetty rakennettaessa minusta valheellista karikatyyriä, sillä niihin on viitattu joissain yhteyksissä sekä netissä että ulkomaailmassa. On annettu ymmärtää, että ne olisivat syy minun vainoamiseen ja yritetty ruokkia minussa syyllisyydentuntoa, samalla tavalla kuin narsistit ja psykopaatit tekevät uhreilleen. Mutta on ilmeistä, että ne ovat vain tekosyy, sillä vainoaminen alkoi kuitenkin vasta 10-15 vuotta niiden jälkeen ja tuskin sattumalta muutama vuosi sen jälkeen, kun olin alkanut harjoittaa aktivismia verkossa ja tosielämässä (mm. lentolehtisten jakamista kaduilla).

Eikä massiivinen vainoamiskampanja, jossa minua on ahdisteltu, häiritty, terrorisoitu psykologisesti, huumattu ja kidutettu sähkömagneettisilla ja/tai akustisilla aseilla, tietenkään ole missään järjellisessä suhteessa joihinkin nuoruuden humalapäisiin hölmöilyihin, ei edes pahimpiin niistä. Ei sillä, että tällaisen rikoksen uhriksi ansaitsisi joutua ylipäätään kukaan.

Koska minua alettiin seuraamaan?

Organisoitua vainoamista edeltää yleensä pitkä valmisteluvaihe, jossa kohdetta profiloidaan ja tarkkaillaan. Tuossa vaiheessa kohteen ei ole tarkoitus tietää varmuudella, että häntä tarkkaillaan, kuten avoimen vainoamisen (conspicuous surveillance) alkaessa, vaan kylvää häneen siitä pieniä epäilyjä. Ensimmäiset pienet merkit, että minua mahdollisesti seurattiin, huomasin pari vuotta sen jälkeen, kun olin ryhtynyt aktivistiksi. Kun olen muistellut joitain outoja tapahtumia tuona ajanjaksona, niin palaset ovat niin sanotusti loksahtaneet kohdalleen. Niitä oli enemmänkin, mutta laitan tähän kolme hyvin mieleen jäänyttä.

Yksi oli yhtenä lauantai-iltana syksyllä 2008:

Kun olin pelaamassa kasipalloa kavereiden kanssa yhdessä bilisbaarissa, meidän pelipöydän vieressä olevalle tuolille tuli istumaan hetkeksi hyvin epämääräiseltä vaikuttava verkkariasuun pukeutunut nuorehko pitkätukkainen mies. Mies oli levottoman oloinen, tuimakatseinen ja pälyilevä eikä hänellä vaikuttanut olevan mitään asiaa olla siinä. Hän lähtikin pois istuttuaan siinä ehkä vain minuutin. Muistan hyvin, kuinka minulle tuli outo olo siinä tilanteessa, ja se kieltämättä kävi mielessä, että tyyppi oli tullut siihen minun takia. Olin nimittäin tuolloinkin jo ajatellut jonkin verran sitä, että saattaisin olla Supon seurannassa tms., koska olin lukenut monen minun kaltaisen aktivistin kokeneen sellaista. Kuittasin asian kuitenkin silloin vielä ”vainoharhana”, mutta törmäsin tuohon samaan mieheen muutama viikko sen jälkeen, kun avoin vainoaminen oli alkanut vuonna 2013. Hän lymyili yhdessä kauppakeskuksessa urheilukaupan sisäänkäynnin vieressä tuijottaen minua tuimasti, kun tulin sieltä ulos.

Toinen oli yhtenä lauantai-iltana muistaakseni vuonna 2009:

Kun olin viettämässä kaupungilla iltaa muutaman kaverin kanssa, poliisimaija tuli kadulla viereen ja käski minua ja yhtä minun kaveria hyppäämään sen kyytiin. Syyksi poliisit sanoivat, että yhden baarin edessä oli rettelöity ja että me sovimme tekijöiden tuntomerkkeihin (huom: koko meidän seurue oli siististi pukeutunut ja rauhallisesti käyttäytyvä, ei mikään päällepäin ”usual suspects” tyyppinen porukka). Maija vei meidät sen baarin eteen tunnistettaviksi ja sen portsari sanoi, että me emme olleet oikeat henkilöt. Voi toki olla, että se oli sattumaa, mutta voi olla myös, että ei ollut, vaan että tarkoitus oli pelotella minua.

Kolmas tapahtui joskus noiden jälkeen ruokakaupassa lähellä asuinaluettani, mutta en muista tarkkaa ajankohtaa:

Kun tulin kassalle, niin huomasin, että nuorehko, ehkä n. 30-vuotias nainen, joka oli jo maksanut ja laittanut kassiin ostoksensa, tuijotti minua pitkään ja merkitsevästi vakava ilme naamalla. Siis samalla tavalla kuin organisoidussa vainoamisessa on tapana.

Miten asiayhteydestä irrotetuilla puheilla voidaan leimata ihminen vaaralliseksi?

Karikatyyrin rakentamisessa suuressa roolissa ovat olleet todennäköisesti jotkut asiat, joista olin luottamuksellisesti puhunut, sillä niihin on selvästi viitattu minun kuultaviksi tarkoitetuissa keskusteluissa (directed conversation) ja minulle suunnatuissa viesteissä. Minun sanomisiani on irrotettu asiayhteydestä ja vääristelty niin, että minusta on luotu valheellinen kuva potentiaalisesti vaarallisena henkilönä. Jotkut niistä puheista olivat avointa vainoamista edeltävältä ajalta, mutta erityisen paljon minua vastaan on todennäköisesti käytetty asioita, joita sanoin sen jälkeen, kun minua oli huumattu ja manipuloitu NLP-tekniikalla vuonna 2013. Tiedän myös kuka sen alkuperäisen triggeröinnin teki ja miten, joten kyse ei ole pelkästä mutuilusta, mutta en voi mennä tässä vaiheessa yksityiskohtiin. Sanottakoon nyt vain, että tunnen sen henkilön henkilökohtaisesti.

Kerron esimerkin siitä, miten asiayhteydestä irrotetuilla puheilla voidaan saattaa joku huonoon valoon, jotta ymmärrätte paremmin, mitä tarkoitan. Tämä on tositarina, josta luin vuosia sitten:

Nuori äiti, jolla oli pieni lapsi, kärsi pakonomaisesta pelosta, että hän tekisi pahaa omalla lapselleen. Ahaa, tuo nainen on vaarallinen ja häneltä pitää viedä lapsi pois! Ei, vaan tuollaista liittyy usein yleiseen ahdistuneisuuteen ja pakko-oireiseen häiriöön, joka aiheuttaa haittaa lähinnä vain siitä kärsivälle itselleen. Ihmiset, joilla tuollaista on, eivät yleensä ole vaarallisia tai väkivaltaisia, vaan päinvastoin poikkeuksellisen herkkiä ja kilttejä, kuten tämäkin nainen oli. Hän ei koskaan ollut tehnyt kenellekään pahaa eikä hän todellakaan aikonut tehdä mitään lapselleen, vaan ne pakonomaiset ajatukset aiheuttivat hänelle suurta ahdistusta ja hän purki sydäntään asiasta.

Kaikkein vaarallisimmilla ja väkivaltaisimmilla ihmisillä on yleensä aivan erilainen psyyken rakenne. Herkän empaatin äärimmäisellä vastakohdalla eli psykopaatilla on alhainen impulssikontrolli eikä lainkaan kykyä tuntea myötätuntoa. Asiantuntijoiden mukaan kaikista vangeista 15 prosenttia ja henkirikoksen tehneistä jopa puolet on psykopaatteja, vaikka niiden osuus koko väestöstä on vain prosentin luokkaa. Tuollainen ihminen ei pelkää tekevänsä, vaan tekee väkivaltaa ilman mitään tunnontuskia ja vielä nauttii siitä.

Sovin profiililtani kohteeksi

Mutta ei organisoidun vainoamisen kohteeksi valita tuollaisia psykopaatteja, vaan ennemmin nimenomaan herkkiä ja ajattelevaisia ihmisiä, siis pehmeitä kohteita. Ihan samalla tavalla koulukiusatuiksi joutuvat useimmiten herkät lapset. Organisoidun vainoamisen tarkoituksena on tuhota kohteen elämä, mutta siinä samalla tehdään psykologisia kokeita, joiden tuloksia voidaan hyödyntää uusien aina vain pitemmälle menevien valvontayhteiskunnan menetelmien kehittämisessä. Ja jos ihmisellä on tavallista korkeampi herkkyys ulkoisille ärsykkeille, niin hänen psykologisesta häirinnästään saadaan enemmän vastetta ja informaatiota, joten sellainen ihminen on otollinen kohde.

Itse sovin tuohon psykologiseen profiiliin ja lisäksi olen yksin asuva ja enimmäkseen omissa oloissa viihtyvä sinkku, jollainen organisoidun vainoamisen kohde tyypillisesti on. Kun siihen lisätään, että olen aktivisti ja poliittinen toisinajattelija, niin suoraan sanoen ihmettelisin, että jos minä en joutuisi kohteeksi, niin kuka sitten. En tarkoita sillä, etteikö tällaisen vainoamisen kohteina olisi myös toisenlaisia ihmisiä, mutta tulee vain mieleen aiemmat kysymykset siitä, miksi juuri minä. No, totta kai juuri minä.

Sitä paitsi jo ennen varsinaista aktivistiaikaani arvostelin rankasti satiiriseen tyyliin erään julkisessa virassa olleen henkilön tapaa hoitaa työtään, ja se henkilö on tunnetusti herkkänahkainen itseensä kohdistuvan kritiikin suhteen. Voisin hyvin kuvitella tuon henkilön kantavan kaunaa minua kohtaan, mutta en toki tiedä, onko hänellä mitään tekemistä minun vainoamisen kanssa.

Joka tapauksessa minulla on monien vaikutusvaltaisten ihmisten ja valtakoneiston näkökulmasta liian paljon "vääriä" ajatuksia ja liian terävä kieli. Jo pelkästään sen takia olisi varmuudella joutunut vainotuksi esim. DDR:ssä tai Neuvostoliitossa.

Jos vainoajien toiminta on oikeutettua ja perusteltua, miksi sitä salaillaan ja peitellään?

Organisoidun vainoamisen kohteelle ei koskaan sanota suoraan, miksi häntä vainotaan, vain vihjaillaan tai valehdellaan. Jos kyse olisi yhteisön turvallisuuden edistämisestä tai ”ennalta estävästä toiminnasta”, miksi tekijät eivät halua ottaa siitä kunniaa itselleen? Ja jos he kokevat tekevänsä hyvän työn yhteisön hyväksi, miksi he haluavat salata sen ulkopuolisilta? Miksi kaikki tämä salamyhkäisyys?

No tietenkin siksi, että koko homma perustuu valheelle ja hajoaa kuin korttitalo tarkastelun alla. Kyse ei ole minkään ennalta estämisestä, vaan tällaisella vainoamisella ja ahdistelulla on pahimmillaan aivan päinvastainen vaikutus. Ja sitähän vainoamisen organisoijat hakevatkin: että kohde sekoaa ja tekee jonkin epätoivoisen teon, jonka takia hän joutuisi mielisairaalaan tai vankilaan.

Kyse on järjestäytyneestä rikollisuudesta ja äärimmäisen törkeästä harkitusta rikoksesta yksittäistä henkilöä vastaan, ja on selvää, että oli alkuperäinen syy minun vainoamiselle mikä tahansa, niin tässä vaiheessa sillä ei ole enää merkitystä, vaan sen organisoijat rankaisevat minua siitä, että kirjoitan asiasta ja paljastan heidän rikoksiaan. Sähkömagneettisesta kidutuksesta tuli voimakkaampaa ja jatkuvampaa heti, kun aloin tätä blogia kirjoittamaan, ja se paheni sitä mukaa kuin kirjoitin enemmän, se oli selvä merkki siitä, että nyt tein jotain, mistä vainoajat eivät todellakaan pidä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti