keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Poliisimaija ajoi edestakaisin ja kolme kertaa ohi tullessani ostoksilta kotiinpäin

Sama poliisimaija ajoi edestakaisin ja kolme kertaa ohi tullessani kotiinpäin ostoksilta, ja lisäksi toinen oli pysäköity lähelle kotiani. Siinä oli käynnissä katuteatteriesitys poliisien ja muutaman perpetraattorin kesken. Näitä on nyt vähän lisätty varmasti ennen kaikkea, koska olen kirjoittanut paljon nettiin, ja ylipäätään olen alkanut pitämään tiukemmin puoliani vainoajia vastaan.

Pääasiallinen sodankäyntikeino heillä on kuitenkin ollut viime aikoina jatkuva, lähes 24/7 elektroninen häirintä, joka on usein kidustustasolla, koska he ovat todennäköisesti jo oppineet, että minua ei murreta psykologisilla peleillä ja ettei minun sieluni ole myytävänä. Se määrä, mitä minua säteilytetään, johtaa pitkässä juoksussa melko varmasti vielä kuolemaan sen aiheuttamien sisäelinvaurioiden kautta, jos sitä edelleen jatketaan. Ehkä vainoamisorganisaation johtotasolta onkin tullut jo ohjeistus, että minut pitää kokonaan eliminoida?

5 kommenttia:

  1. Nyt on taas juuri tätä kirjoittaessa voimakas säteilytys käynnissä, tuntuu siltä kuin käristettäisiin. Energia-aseiden sanotaan mm. kuumentavan vesimolekyylejä ihon alla, mikä aiheuttaa kivun ja polttelun tuntemukset ympäri kehoa, ja siltä se tuntuukin, kun säteilytys on voimakasta.

    VastaaPoista
  2. Mites toi kännykän käyttö, onko mukana vai kotona vai ollenkaan olemassa? Jos joku verkosto tosiaan seuraa kuvatulla tapaa, niiden pitää jotenkin saada paikallistettua. Et sinä niille voi niin tärkeä tällaisessa tapauksessa olla että ihan manuaalisesti kansalaispoliisiketjua käyttäen, eli sellainen vanhan ajan maalaiskylä- tai pikkukaupunkikyyläys että mummot ikkunaan pelko perseessä että turvallisuutta ym ym. Se mitä Itä-Saksassa tehtiin.

    Nyt kun melkein kaikilla on se turvallisuuden ja tavoitettavuuden tunne perseessä ihan vapaaehtoisesti pitämä seurantalaite taskussa, sellaiset mainitut kansalaiskyyläketjut ovat käyneet harvinaisemmiksi. Niissä on aina paljastumisen vaara koska ihmiset. Kännyseurannassa ei ja sitä eri tahot käyttää. Pitää olla tosissaan seurattu henkilö että nykypäivänä ryhtyvät muilla keinoilla liikkeitä seuraamaan. Kokeile jättää siis känny pois jos et ole jo niin tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minulla on yleensä aina kännykkä mukana, ja sitähän moni näillä gang stalking -sivuilla sanoo, että kannattaisi liikkua ilman kännykkää. Tai voisihan sitä ottaa kännykän mukaan, mutta akku pitäisi sitten ottaa irti.

      Käsittääkseni kännykän kautta pystytään myös salakuuntelemaan, vaikka se ei olisi päällä, siitä oli ihan jossain amerikkalaisessa uutislähetyksessä juttua jo vuosia sitten. Eli vasta, kun akun irrottaa, niin sitä ei pystytä tekemään.

      Yleensä vainoajat kyllä tietävät jo etukäteen, mihin olen menossa, kuuntelemalla puheiluita ja seuraamalla nettiaktiviteetteja. Esim. jos olen menossa ostamaan jotakin ja käyn jonkun liikkeen sivuilla, niin siitä laskevat yksi plus yksi jne.

      Tuosta, että kohde ei voi olla niin tärkeä, niin siinä on ehkä jotain perää. Vainoajathan luovat tarkoituksella kohteelle illuusion siitä, että he ovat aina kaikkialla ja suurempilukuisia kuin todellisuudessa ovat. Eli todennäköisesti he luovat tarkoituksella kohteelle myös vaikutelman, että hän on erityisen tärkeä tai "primäärikohde", vaikka kyse on loppujen lopuksi vain "bisneksestä", niin kuin psykopaateille kaikessa aina on.

      Poista
  3. Niin ja luotto Ym. Sirukorttien käyttö voi olla että niitten kauttakin voidaan paikallistaa ties vaikka reaali ajassa. Kaikkea raha liikennettä valvotaan vasta oli jossain lehdessä juttu kun joku oli myydyt jotain tavaraa muistaakseni 1000€ ja käynyt tallettamassa pankkiin niin kohta oli tullut kutsu pankkiin kuulusteluun että mistä käteinen on peräisin. Itse tämän takia käytän monesti käteistä siitä ei ainakaan lähe tieto mihinkään muuta kuin silloin kun nostaa automaatilta.

    VastaaPoista
  4. Tänään poliisimaija ajoi taas edestakaisin ja ohi samalla kadulla kumpaankin suuntaan kävelymatkalla kauppaan. Ja, kun tulin kotiin, niin ambulanssi ajoi kotini ohi sireeneitä huudattaen.

    Jossain vaiheessa tämä tapahtui joka päivä ja usein moneen kertaan, vaikka tiedän, että hälytysajoneuvojen normaali kulkureitti täällä päin ei edes kulje kotini ohi. Hälytysajoneuvot ajavat kaupungissa katuja, joissa on mahdollisimman vähän liikennettä ja/tai liikennevaloja ja hyvin tilaa ohittaa muita autoja. Ts. ne ajavat kotini ohi vain, jos jossain ihan kotini lähellä tai melkeinpä vieressä on hälytys. Tiedän, että varsinkin Amerikassa monelle joukkovainoamisen kohteelle tapahtuu samaa.

    VastaaPoista