lauantai 27. kesäkuuta 2015

Elektroninen häirintä kidutustasolla tänään lauantaina

Elektroninen häirintä laitettiin tänään lauantaina kidutustasolle, mutta oireet luonnollisesti jälleen katosivat, kun lähdin ulos ja käymään kaupassa. Tiedän siis, ja olen jo kauan tiennyt, aivan satavarmasti, että minua säteilytetään, mutta pitäisi löytää mittari, joka reagoisi taajuuksiin, joilla se tehdään. Netistä pystyy tilaamaan ainakin mittareita, jotka mittaavat RF-säteilyä 10 GHz:iin asti, mutta en ole oikein löytänyt mistään tietoa, mitä taajuuksia häirinnässä yleensä käytetyt laitteet lähettävät.

Kidutustason säteilytys ei ole vain fyysisesti tuskallista, vaan se vaikuttaa myös henkisesti, ja suomeksi sanottuna vituttaa todella paljon. Nämä murhaajat luultavasti hakevat sitä, että kohde murtuu ja luovuttaa, mutta se ei tule onnistumaan minun kohdallani, sillä kuten ovat kaiketi jo huomanneet, olen äärimmäisen voimakastahtoinen ihminen. Tosin luulen, että se on tullut ylimielisille vainoamisen organisaattoreille yllätyksenä, vaikka olivat profiloineet minua jo vuosia, ennen kuin avoin vainoamiskampanja alkoi.

Hälytysajoneuvoilla vainoamista on ollut kesäkuussa vähemmän kuin huhti-toukokuussa, mutta säännöllisesti kuitenkin. Jossain vaiheessa laitan niistä taas hieman päiväkirjaa. Mainitaan nyt kuitenkin, että palopäällikön auto ajoi perjantaina 26.6. klo 15.21 taas kerran ohi sireenit päällä ilman, että perässä missään vaiheessa tuli muita paloautoja. Se tapahtui Sörnäisten rantatien ja Haapaniemenkadun risteyksessä. On hyvä syy olettaa, että kyseessä oli valehälytys, kuten keväällä, kun sama tapahtui parin viikon sisään kolme kertaa.

http://indietarget.blogspot.fi/2015/03/eilen-tuntikausia-kestanytta.html

1 kommentti:

  1. Voiko tälläisen gangstalking electronisen kiusan kohteeksi joutua kuka vaan.Olen itsekin joutunut jonkinlaisen stalkkauksen uhriksi kun huumeen käyttäjät asuin alueellani luulevat minun vasikoivan poliiseille huume myynnistä.Asunnossa tapahtuu outoja kaikumis ilmiöitä jotka välillä häviävät kokonaan.

    VastaaPoista