lauantai 24. tammikuuta 2015

Psykiatrian rooli joukkovainoamisen mahdollistamisessa ja ylläpitämisessä

Kukaan ei varmaan kiistä, että Neuvostoliitossa psykiatria oli väline ihmisten kontrolloimiseen ja toisinajattelijoiden vaientamiseen, mutta kuinka moni on tullut ajatelleeksi, että se voi olla sitä myös Amerikassa tai vaikka Suomessa? Oma näkemykseni on, että psykiatria on pitkälti juuri yhteiskunnallisen kontrollin apuväline. Se ei tarkoita sitä, etteikö suurin osa psykiatreista haluaisi vilpittömästi auttaa ihmisiä, mutta heidät on indokrinoitu tähän systeemiin ja he toimivat siten toimivat tahattomasti yhteiskunnallisen kontrollin toteuttajina.

Tällä hetkellä psykiatriaa käytetään kautta maailman täysin mielivaltaisesti joukkovainoamisen kohteiden (targeted individuals) diagnosoimiseen mielisairaiksi. Kaikki, jotka väittävät olevansa tällä tavoin vainottuja, ohjataan lähes automaattisesti psykiatrille, jos he esim. tekevät asiasta rikosilmoituksen. Tämä perustuu siihen premissiin, että ihmisiä ei mitenkään, ei kerta kaikkiaan mitenkään, voida vainota tällä tavalla, siispä heidän on pakko olla harhaluuloisia tai mielisairaita. Tämä siitä huolimatta, että esim. DDR:ssä samankaltainen vaino oli normaalia toimintaa. Ts. premissi on todistettavasti virheellinen, koska siitä löytyy historiasta aivan riittävästi ennakkotapauksia. Mutta näitä väitteitä tai rikosilmoituksia ei edes tutkita, millään tavalla. Paitsi ainakin yksi poikkeustapaus löytyy Amerikasta, jossa asia tutkittiin, vietiin oikeuteen ja jopa tuomittiin kantajan hyväksi:

http://rudy2.wordpress.com/james-walbertsupport-from-missouri-rep-jim-guest/

Se, mikä pitää ymmärtää on, että gang stalking on tarkoituksella suunniteltu käyttäytymistieteen eksperttien toimesta a) mahdollisimman tehokkaaksi ja b) mahdollisimman vaikeasti todistettavaksi psykologisen terrorin välineeksi. Joukkovainoamisväitteiden herättämät reaktiot, kuten "menkää hoitoon" tai "selvä paranoidinen skitsofrenia", ovat juuri se, mihin toiminnan suunnittelijat ja organisoijat pyrkivät.

Näitä asioita ei voi ajatella vain omasta näkökulmasta, jos on "normaali" tai ei-psykopaattinen ihminen. Suurin osa tällaisista ihmisistä ei koskaan lähtisi mukaan joukkovainoamiseen eikä voi kuvitella, että joku voisi sellaista toimintaa harjoittaa. Mutta ajattele asiaa myös vallanhimoisen, empatiakyvyttömän ja ihmisen kontrolloimisesta ja psykologisesta hajottamisesta energiansa saavan psykopaatin näkökulmasta. Jos joukko tällaisia ihmisiä haluaisi luoda systeemin tätä varten, eikö se loisi sellaisen, joka takaisi hyvän menestyksen ja josta vastuuseen joutumisen riski olisi lähes olematon? Näitä ajatuksia herättävät varsinkin joukkovainoamisen kohdalla niin usein heitetyt retoriset kysymykset, kuten "miksi kukaan tekisi tällaista?".

1 kommentti:

  1. Olen joutunut itsekkin tämän joukko vainoamisen kohteeksi en tiedä kuinka kauan tätä on jatkunut mutta jollain tapaa ehkä 10-20 vuotta varmaan huomasin aloin tiedostamaan asian n. 5 vuotta sitten kun huomasin että tietokonettani seurataan jopa pankin sivuille päästiin ongelmia autokorjaamoissa sabotaasia tavaroitten piilottelua jokin tavara saatto hävitä pohjois suomessa auton hansikaslokerosta ja löytyi vuosia myöhemmin helsingistä vaatehuoneesta asunnossani käyty salaa ja jätetty merkkejä siitä kenkiä viilletty rikki olen yrittänyt saada apua poliisilta oikeusasiamieheltä pankista ym. Mutta turhaan kukaan ei usko kaiken laista kummittelua joka paikassa pahoinpitely tyrmättiin baarissa niin ovelasti etten nähnyt edes nyrkkiä joka löi en saanut entiseltä työnantajalta työtodistusta pariin vuoteen enkä täten päivärahoja siis aivan stasi meininkiä olen myös pistänyt merkille nämä poliisi ja ambulanssi vainot on se vaan jännä huomata että miten samoja juttuja käytetään kaikkiin niin suomessa kuin amerikassa olen joutunut 2 kertaa suljetulle osastolle kun olen yrittänyt saada oikeutta tässä asiassa.

    VastaaPoista