maanantai 29. syyskuuta 2014

Joukkovainoamisen menetelmät pähkinänkuoressa

Poimin keskustelupalstalta jonkun kirjoittajan tekemän mainion yhteenvedon joukkovainoamisen menetelmistä. Itseäni vastaan näistä on käytetty suurinta osaa, ja olen ollut juuri tuon kovemman asteen vainon kohde.

Eristäminen ja vihjailurikollisuus

- mustamaalaus ilkeillä, perättömillä ja valheellisilla jutuilla
- maineen tuhoaminen
- fantasia-hahmon luominen uhrista
- keskustelu uhrista tarkoituksellissa muodossa ulkopuolisten kuulleen/nähden huhumyllyn käynnistämiseksi / epäluulojen herättämiseksi
- mielipideohjaus uhria vastaan
- tekosyillä vainoaminen
- vainon levittäminen asuinympäristöön, työyhteisöön ja harrastuksiin
- häpäisyrikollisuus, mm. julkinen häpäisy ja häpäisyrangaistus

Uhrin stalkkaaminen

- uhrin elämän tarkkailu
- seurailu
- tarkkailluksi tulemisen tunteen kasvattaminen uhrissa
- kotirauhan rikkominen
- häirintä
- "puskaradio" ja "mustalista" -tyyppinen ajattelumalli
- vainon levittäminen sinne missä uhri liikkuu ja vaikuttaa
- vakoilu, tiedonhankinta ja juoruilun ylläpitäminen

Provokaatiot

- tarkkailun tunteen aiheuttaminen uhrille, epäluuloisuuden kasvattaminen ja ajojahdin tunteen järjestäminen
- katuteatterit
- skitsofreniaan sopivien harhojen rakentelu erilaisia tilanteita luomalla
- puhuminen uhrista tämän kuullen niin, että uhri joutuu epäilemään koskeeko puheet häntä ja miksi puhutaan
- yksityiskohtaisen tiedon käyttäminen uhrin kuullen joko pilkallisesti, mitä hänestä muka luullaan, tai tarkoituksellisesti niin, että uhrille tulee kiusatuksi tulemisen tunne tai tarkkailluksi tulemisen tunne, esim. uhri jää miettimään, miksi joku puhuu, tietää tai luulee sellaista
- yritetään saada uhri reagoimaan, esim. esittämään syytöksiä provokaatioiden jälkeen, jolloin voidaan syyttää harhaiseksi, reagoimaan väkivallalla, jolloin voidaan saada uhrille rikosrekisteri tai selvittelemään provokaatioihin osallistuneita, jolloin voidaan syyttää uhria vainosta
-perättömien juttujen kertominen uhrille, jolloin tämän puhuessa eteenpäin, voidaan syyttää kiusaamisesta, kunnianloukkauksesta tai vainoamisesta

Kovemman asteen vaino

- esiintyminen uhrina
- valeprofiilit
- lavastukset
- viranomaisena esiintyminen / virka-aseman väärinkäyttö uhrin häpäisemiseksi tai tietojen hankkimiseksi
- terveystietojen hankkiminen, levittely ja vääristely
- mustamaalaaminen rikolliseksi
- perättömien tietojen tallentaminen viranomaisjärjestelmiin
- rikosten ja vainon uhriksi joutuneen tarkkailu ja uskottavuuden tuhoaminen

Fyysinen tuhoaminen

- huumeet
- kemiallinen vaikuttaminen
- elektroninen häirintä
- mikroaallotus
- väkivallan käyttö

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12609461

Suomi24:n keskustelupalstoilta on muuten viime päivinä poistettu kovalla tahdilla ketjuja joukkovainoamisesta. Kaikkein eniten niiten on poistettu Salaliittoteoriat -palstalta, mikä kertoo paljon, sillä siellä yleensä saa puhua melkein mistä vain ilman sensuuria. Oikeastaan ainoa ketju, mikä on nyt pysynyt pitempään pystyssä, löytyy vähemmän yllättäen mielenterveyspalstalta, onhan mielenterveys juuri se konteksti, jossa vainoajat haluavat keskustelun käytävän.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12459803

1 kommentti:

  1. En voi kertoa tästä kovin yksityiskohtaisesti koska Suomi on pieni maa ja tapaus tunnistetaan herkästi. Kerron nyt sitten vain ylimalkaisesti ja lyhyesti. Sukulaiseni oli jäänyt liiketoiminnasta suurehkon summan velkaa eräälle globaalille konsernille eikä siinä sen ihmeellisempää, myönsi toimineensa epärehellisesti ja odotteli vankeustuomiota. Sitten kävi kuitenkin niin että öisin alkoi ilmestyä auton- ja jalanjälkiä pihaan, käytiin päälle ja mukiloitiin aika pahan näköiseksi ikään kuin sattumalta ainakin pari kertaa ja lopulta menehtyi niin epäselvissä olosuhteissa, ettei saada koskaan tietää mitä tarkalleen ottaen tapahtui. Tuo gang stalking on siinä mielessä vähän huono nimitys ilmiölle että kun kyseessä on usein pikemminkin valkokaulusrikollisuus kuin jengit (vaikka ne hoitaisivatkin likaisen työn), pitäisi ehkä käyttää nimeä organised stalking, joka kattaa alleen kaiken mahdollisen tähän liittyvän.

    VastaaPoista