keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Ambulanssi stalkkasi myöhään illalla Sörnäisten rantatiellä, teki U-käännöksen + poliisien järjestämää katuteatteria

Tässä siis ambulanssi tulee Sörnäisten rantatietä Sörnäisten suunnasta, tekee U-käännöksen Haapaniemenkadun risteyksessä ja ajaa ohi samalla puolella tietä, jossa olen kävelemässä. Ambulanssi ei laittanut U-käännöksestään huolimatta sireenejä päälle, joten äkillisestä hälytyksestä ei ainakaan ollut kyse. Kukin voi omalta osaltaan miettiä, kuinka todennäköisesti kyseessä oli sattuma tai tahallinen ohiajo. Video kuvattu sunnuntaina 18.12.2016 klo 22:23.



Tiistaina 20.12.2016 taas oli ohjelmassa poliisiautoilla stalkkaamista, kun kävin jouluostoksilla keskustassa. Kun olin pyöräilemässä Kaisaniemen kentän kautta keskustaan, farmarimallinen poliisiauto ajoi ohi Pitkäsillan ja Kaisaniemenrannan risteyksessä klo 15:50. Klo 16:n ja 17:n välillä olin ostoksilla kauppakeskus Forumissa, sitten menin ruokaostoksille Elielinaukion K-kauppaan. Kun tulin ulos kaupasta, sen kulmalla oli mahdollinen ja todennäköinen poliisien järjestämä katuteatteriesitys. Poliisit ottivat, tai esittivät ottavansa, talteen ulkomaalaiselta tai etnisen vähemmistön edustajalta näyttävän miehen, ja lähtivät sitten liikkeelle. Kuvat otettu klo 17:18-17:19.





















Miksi tilanne oli todennäköisesti katuteatteria? Ajoitus oli taas kerran täydellinen, ja ulkomaalaismiehen ottaminen näytökseen mukaan oli kaiketi viittaus siihen, että olen maahanmuuttokriitikko. Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kertaa, kun tällainen vihjaus tehtiin, minun kantani hallitsemattomaan ja suuren mittakaavan maahanmuuttoon on ollut jo kauan vainoamisen organisoijilla enemmän kuin hyvin tiedossa. Yksi asia, jolla minua mustamaalataan, onkin satavarmasti se, että minun kerrotaan olevan "rasisti", ja se on hyvä keino saada vainoamiseen mukaan myös ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Vainoajat itse ovat toki sosiopaattisia ihmisvihaajia, joten tekopyhyys on huipussaan, kun ne paskiaiset levittävät tuollaisia huhuja kohteesta.

Olin sattumoisin äskettäin myös katsonut videon, jossa poliisien ja viranomaisten ajojahdin kohteeksi joutunut blogisti Markus Jansson kysyi mielenosoituksen yhteydessä poliiseilta moneen kertaan, mikseivät he ota laittomia maahantulijoita kiinni. Se, miten poliisit toimivat tässä asiassa, eli että eivät tee mitään ja vielä käyttäytyvät päälle töykeästi ja asiattomasti, ei tietenkään yllätä minua lainkaan. Onhan se käynyt selväksi, että ainakin Helsingissä poliisilla on aikaa stalkata jatkuvasti yksittäistä vaaratonta, rauhanomaisia keinoja käyttävää aktivistia (eli allekirjoittanutta) joskus useamman auton voimin samaan aikaan, samalla kun valittavat "resurssipulasta". Sitä suuremmalla syyllä resurssien tuhlaaminen tähän pelleilyyn on täysin älytöntä, maassa olisi varsinkin nykyisessä tilanteessa poliiseille paljon oikeaakin tekemistä. Ihmisten auttaminen ja ongelmien korjaaminen ei ole prioriteetti poliisille, vaan se palvelee ensisijaisesti valtaapitäviä ja itseään. Kyllä minäkin joskus vuosia sitten vielä uskoin, kuten suurin osa suomalaisista, että suomalaiset poliisit ovat periaatteessa hyviä, mutta nykyään pidän sellaisia puheita lähinnä sairaana pilana.

Joka tapauksessa yksi poliisimaija vielä stalkkasi, kun olin ajamassa Kaisaniemen kentän läpi takaisin kotiin Kallioon. Se oli pysäköity Kaisaniemenrannan varrelle ravintola Kaisaniemen paikkeille. Kone oli käynnissä koko ajan ja poliisit sisällä autossa. Video kuvattu klo 17:34.

torstai 15. joulukuuta 2016

Poliisimaija seurasi minua toista kertaa Merihaan kävelytasanteelle

Ensimmäiset kuvat, jotka tässä blogissa julkaisin, olivat siitä, kun poliisimaija seurasi minua lokakuussa 2014 kävelymatkalla kaupasta kotiin ja tuli perässä myös Merihaan kävelytasanteelle.

Tiistaina 13.12.2016 klo 21:22 samanlainen tilanne toistui: Kun olin tulossa Näkinpuistosta Näkinsillalle, huomasin että rampin alapäässä oli poliisimaija, joka lähti sitten ajamaan sitä ylös. Se ajoi minun edestä, kun olin kääntymässä kävelemään Näkinsillalle Merihaan suuntaan, ja pysähtyi Merihaan ostarin viereen. Poliisi astui ulos ja oli tekevinään jotain, mutta melkein heti, kun tulin sen kohdalle, se lähti liikkeelle ja ajoi toista ramppia alas Hakaniemenrannan kävely- ja pyörätielle. Kun tulin alas tasanteelta, näin sen kääntyvän Sörnäisten rantatielle Sörnäisten suuntaan. Kyseessä oli kenttäjohtajan poliisimaija (tunnus KJ200). Videon laatu on heikko, koska se on kuvattu halvalla 240p kännykkäkameralla.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Kaksi vanhaa tuttua vartiointiliikkeen autoa stalkkasi taas perjantaina ja lauantaina

Perjantaina 25.11.2016

Kun olin menossa Hakaniemen S-Marketiin klo 21:29, sen viereen oli pysäköity vartiointiliikkeen Securitas auto (rekisterinumero SNN-603) ja kun tulin ulos kaupasta klo 21:45, se oli lähtenyt pois. Kun olin menossa takaisin kotiin, samanmallinen Securitaksen auto tuli Sörnäisten suunnalta vastaan Hämeentiellä Haapaniemen pallokentän kohdalla klo 21:58. En ole täysin varma, mutta kyseessä oli todennäköisesti sama auto.





















Aiemmat tapaukset, joihin tämä sama auto liittyi

Lauantaina 26.11.2016

Kun oli menossa Hämeentien K-Marketiin klo 20:43, sen eteen oli pysäköity vartiointiliikkeen auto (rekisterinumero MLK-133). Oven suulla tai kassojen vieressä ei ollut vartijaa.




















Kerrottakoon vielä se, että minulta kysyttiin muutama päivä sitten ensimmäistä kertaa noin viiteen vuoteen papereita ostaessani alkoholia Hakaniemen S-Marketissa. Yleensä en pidä mukana henkkareita, kun ei ole lompakkoon mahtuvaa sellaista, mutta tuolloin minulla oli mukana passi, koska olin käynyt postissa hakemassa lähetyksen. Nyt otin siltä varalta mukaan henkkarit. Minulta ei niitä kysytty, mutta minun edellä lähes tyhjässä kaupassa kassalle tulleelta aivan selvästi täysikäiseltä ja mielestäni myös yli 30-vuotiaalta näyttävältä naiselta niitä kysyttiin. Kyseessä saattoi olla sattuma, mutta tuskin oli. Käyn tuossa kaupassa hyvin usein enkä edes muista, koska keneltäkään on viimeksi kysytty siellä papereita, sen verran harvoin sitä on tapahtunut.

Miksi kerron sen? No, se on esimerkki siitä, miten organisoidun vainoamisen kohteelle ilmaistaan tarkoituksella, että hän on jatkuvan tarkkailun alla ja että hänen kaikki tekemisensä tiedetään. Rautalangasta vääntäen: vainoamisen organisoijat tiesivät, että minulta kysyttiin juuri äsken papereita alkoholia ostaessa ja että otin ne nyt mukaan (sitä kautta, että olen 24/7 tarkkailun alla kotona). Tällaisilla vihjauksilla on sama tarkoitus kuin kohteen kuultaviksi tarkoitetuilla keskusteluilla:

Directed conversation - kohteelle suunnattu keskustelu

Julkisella paikalla ihmiset, joita kohde ei tunne, käyvät hänen kuullen keskusteluita, joissa viitataan hänen henkilökohtaisiin asioihinsa tai esimerkiksi johonkin, mistä kohde on juuri puhunut yksityisesti, puhelimessa tai netissä. Tieto näistä asioista on saatu salakuuntelemalla, kuuntelemalla puheluita, tarkkailemalla tietoliikennettä, mitä tehdään 24/7 organisoidussa vainoamisessa, tai jonkun hänen kanssaan tekemisissä olleen ilmiantajan kautta. Tällä on tarkoitus voimistaa kohteen tunnetta siitä, että hän on jatkuvan tarkkailun alla ja että hänellä ei ole lainkaan yksityisyyttä.


Tuossa aiemmat tapaukset, johon liittyi sama auto:

http://indietarget.blogspot.fi/2016/09/sama-vartiointiliikkeen-auto.html
http://indietarget.blogspot.fi/2016/06/vartiointiliikkeiden-mahdollisesta.html

Päivitys 01.02.2016

Kävin seuraavan kerran Hämeentien K-Marketissa tiistaina 29.11.2016. Kun olin tulossa kauppaan, sen eteen oli pysäköity vartiointiliikkeen Securitas auto (rekisterinumero OUU-714), ja tälla kertaa oven suulla OLI seisoskelemassa vartija. (Mainitsin erikseen yllä, että edellisellä kerralla niin ei ollut, eli mitä kirjoitinkaan yllä vainoajien harjoittamasta vihjailusta.) Hän oli jo lähtenyt pois, kun tulin kassalle. Vartijan tuntomerkit: n. 30-vuotias mies, pituus n. 190 cm, ruumiinrakenne hoikahko, tummat hiukset. Kuva otettu klo 22:32.




















Ja seuraavalla kerralla, kun oli menossa samaan kauppaan torstaina 01.12.2016, jälleen kerran sama vartointiliikkeen auto (rekisterinumero MLK-133) tuli samaan aikaan Viidennen linjan ja Hämeentien risteykseen, jatkoi risteyksen yli ja pysäköi Haapaniemenkadulle vähän sen jälkeen. Kävin napsaisemassa siitä kuvan, että sain rekisterinumeron näkymään. Vartija meni sitten käymään K-Marketissa, ja otin kuvan Hämeentien toiselta puolelta, kun hän avasi oven. Hän oli vielä sisällä nähtävästi "ostoksilla", kun sinne menin, ja ehti lähteä ennen minua ulos. Tuntomerkit: keskipituinen n. 25-vuotias mies, ruuminrakenne vankahko, tummat hiukset. Kuvat otettu klo 22:06-22:08.






















perjantai 18. marraskuuta 2016

Hälytysajoneuvoilla ohiajojen määrä romahtanut tänä syksynä

Lauantaina 29.10.16 järjestettiin lähes kahden viikon tauon jälkeen laajamittainen yksittäinen vainoamisoperaatio, johon osallistui useampi ambulanssi ja poliisiauto:

http://indietarget.blogspot.fi/2016/10/poliisiautoilla-ja-ambulansseilla.html

Ja tuon jälkeen oli taas pitkä tauko. Tässä lista kaikista sen jälkeen nähdyistä hälytysajoneuvoista:

- ti 08.11.16 klo 19:51 poliisimaija ajoi Hakaniemen sillan yli Katajanokan suuntaan, kun olin kävelemässä kaupasta kotiin ja tulossa sen kohdalle.
- pe 11.11.16 n. klo 23 Mannerheimintiellä oli Vanhan ylioppilastalon paikkeilla yksi ambulanssi, kun olin viettämässä kaupungilla iltaa kavereiden kanssa ja olin vaihtamassa yhdestä baariin toiseen.
- su 13.11.16 klo 22:19 poliisimaija tuli samaan aikaan Hämeentien ja Viidennen linjan risteykseen ja kiihdytti liikennevalojen vaihtuessa melko kovaa jatkaen Sörnäisten suuntaan, kun olin menossa Hämeentien K-Marketiin.
- ti 15.11.16 klo 10:54 palopäällikön auto tuli pelastusaseman suunnalta samaan aikaan Hämeentien ja Viidennen linjan risteykseen ja jatkoi Haapaniemenkadulle, kun olin menossa Hämeentien K-Marketiin.
- to 17.11.16 klo 21:55 palopäällikön auto tuli pelastusaseman suunnalta sireenit päällä Haapaniemenkadun ja Sörnäisten rantatien risteykseen ja kääntyi Sörnäisten suuntaan. Perässä ei tullut muita paloautoja eikä tuohon aikaan ollut Tilannehuoneen mukaan hälytystä.

Verratkaa, miten harvakseltaan näitä hälytysajoneuvojen ohiajoja nyt on, siihen kun listasin niitä tänne vuoden 2015 keväällä päivittäisen häirinnän ollessa huipputasollaan:

----------
Ke 22.4.2015

9.30 Ambulanssi tulee vastaan Teollisuuskadulla.
9.45 Ambulanssi tulee vastaan Mäkelänkadulla.
14.28 Koskelantien ja Käpyläntien risteyksessä pelastuslaitoksen auto ajaa ohi keskustaan päin ja ambulanssi toiseen suuntaan.
14.31 Ambulanssi tulee vastaan Koskelantien ja Mäkelänkadun risteyksessä.
14.43 Kaksi peräkkäin ajavaa poliisimaijaa tulee vastaan Teollisuuskadulla Aleksis Kiven kadun risteyksen kohdalla.
14.44 Poliisimaija tulee Sörnäisten metroaseman aukiolle juuri samaan aikaan, kun kuljen sen läpi.

Pe 24.4.2015

8.40 Poliisimaija pysäköity Sörnäisten metroaseman aukiolle, kun kuljen sen läpi.
15.00 Poliisimaija ajaa ohi Pukinmäen juna-aseman vieressä.
15.10 Ambulanssi tulee vastaan sireenit päällä Käskyhaltijantien ja Siltavoudintien risteyksen paikkeilla.
15.20 Pelastuslaitoksen auto tulee vastaan Käpyläntien ja Koskelantien risteyksen paikkeilla.
15.32 Farmarimallinen poliisiauto ajaa ohi Aleksis Kiven kadulla hieman ennen Ratapihantien risteystä.

Ti 28.4.2015

15.26 Ambulanssi tulee vastaan Käskynhaltijantiellä vähän matkan päässä Siltavoudintien risteyksestä.
15.27 Toinen ambulanssi ajaa samalla tiellä ohi hieman ennen Siltavoudintien risteystä.
15.44 Ambulanssi ajaa ohi Koskelantiellä Mäkelänkadun ja Ratapihantien risteyksien välillä.

Ke 29.4.2015

15.29 Ambulanssi ajaa ohi Hämeentiellä Haapaniemen pelikentän kohdalla.
17.06 Paloauto tulee vastaan Hämeentiellä Neljännen ja Viidennen linjan välissä ja kääntyy sitten ylös Viidennelle linjalle kohti pelastusasemaa.
17.16 Paloauto tulee alas Viidettä linjaa pelastusaseman suunnalta ilman sireeneitä ja ajaa ohi Hämeentien risteyksessä.

To 30.4.2015

14.11 Farmarimallinen poliisiauto ajaa ohi Käskyhaltijantien ja Siltavoudintien risteyksessä.
14.21 Ambulanssi ajaa ohi Koskelantien ja Käpyläntien risteyksessä.
14.22 Toinen ambulanssi kääntyy Koskelantieltä kerrostaloyhtiön parkkipaikalle Valtimontien risteyksen paikkeilla, kun olen pyöräilemässä siihen suuntaan.
----------
http://indietarget.blogspot.fi/2015/05/halytysajoneuvoilla-hairinta-lisaantyi.html

----------
Ti 12.5.2015

11.35 Pelastuslaitoksen pakettiauto ajaa ohi Teollisuuskadulla.
14.30 Poliisimaija ajaa ohi Pukinmäen juna-aseman vieressä.
16.15 Ambulanssi ajaa ohi Käskynhaltijantiellä.
16.27 Ambulanssi ajaa hidastellen ohi Käpyläntien ja Pohjolankadun risteyksessä
18.17 Ambulanssi on pysäköity koneen käydessä ja ovet kiinni Castreninkadulle Neljännen linjan risteyksen viereen.
18.27 Ambulanssi on edelleen samassa paikassa kone käynnissä ja ovet kiinni.

Ke 13.5.2015

9.14 Poliisimaija ajaa ohi Pukinmäen juna-aseman vieressä.
15.18 Ambulanssi ajaa ohi Kustaa Vaasan tien ja Hämeentien risteyksessä.
19.57 Poliisimaija ajaa ohi Sörnäisten rantatien ja Kaikukadun risteyksessä
20.20 Poliisimaija ajaa ohi Hakaniemenrantaa, kun olen kulkemassa Hakaniemen torin poikki.

To 14.5.2015

13.00 Ambulanssi ajaa ohi Kumpulantien ja Jämsänkadun risteyksessä.
13.03 Ambulanssi ajaa ohi Ratapihantien ja Rautatieläisenkadun risteyksessä.
21.11 Ambulanssi ajaa ohi Savonkadun ja Viipurinkadun risteyksessä, kun olen sitä ylittävällä sillalla.
21.19 Paloauto odottaa Haapaniemenkadun ja Hämeentien risteyksen liikennevaloissa ollen menossa pelastusasemalle, kun olen tulossa siihen.

Pe 15.5.2015

14.35 Poliisiauto pysäköity Kumpulantielle Jämsänkadun risteyksen viereen.
14.37 Poliisimaija tulee vastaan Teollisuuskadulla.
14.39 Toinen poliisimaija tulee vastaan Teollisuuskadulla.
14.41 Palopäällikön auto tulee vastaan Helsinginkadulla Harjutorin paikkeilla ajaen pelastusaseman suuntaan.
19.55 Poliisimaija ajaa ohi Hämeentiellä Haapaniemen pelikentän kohdalla.
20.41 Moottoripyöräpoliisi ajaa ohi Hämeentien ja Haapaniemenkadun risteyksessä.
20.42 Poliisimaija ajaa taas ohi Hämeentiellä Haapaniemen pelikentän kohdalla.
----------
http://indietarget.blogspot.fi/2015/05/paljon-halytysajoneuvoilla-vainoamista.html

Kirjoitin tämän kommentin 15.11.16:

----------
Nuo olivat siis esimerkkejä parilta viikolta keväällä 2015, ja jätin noista listoista kaiken lisäksi pois päivät, jolloin ohiajoja oli vähemmän kolme. Tuolloin ohiajot olivat käytännössä päivittäisiä, joka kerta, kun lähdin ulos, niitä tuli vähintään yksi tai pari. Organisoitua vainoamista käsittelevissä Suomi24:n keskusteluketjuissa sai monen kertaa kuulla väitteen, että sehän on ihan normaalia, totta kai Helsingissä näkee koko ajan poliisiautoja ja ambulansseja.

Niin näkeekin, mutta ei läheskään tuossa mittakaavassa, jos ohiajoja ei tehdä tarkoituksella, kuten jo silloin painotin moneen kertaan. Ja asun siis Kalliossa lähellä pelastusasemaa, mutta silti olen nähnyt viimeisen reilun kuukauden aikana vain kolme pelastuslaitoksen autoa. Tämä siihen, kun sitäkin argumenttia käytettiin, että totta kai pelastusaseman lähellä näkee aivan koko ajan paloautoja ja ambulansseja. Edelleenkään ei näe, jos sitä ei tehdä tarkoituksella.
----------

Ja tosiaan kaksi päivää sen jälkeen 17.11.16 klo 21:55 palopäällikön auto stalkkasi toistamiseen kahden päivän sisään, kuten viimeksi lokakuun alussa.



Tarkistin vielä Tilannehuoneesta, että tuohon aikaan ei ollut pelastuslaitoksella mitään hälytyksiä:



















lauantai 5. marraskuuta 2016

An obvious example of gang stalking when a target is leaving home

People often say that the Youtube videos by targeted individuals never prove anything, but what you see on this video, for example, is very hard to discard like that.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

The psychology of people who torture




People who torture for purely sadistic reasons (like the perpetrators of electronic harassment) get a sense of power and control from it and gain pleasure from seeing the victim suffer. People with this mentality also always have sexual perversions of various kinds, says Sam Vaknin.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Poliisiautoilla ja ambulansseilla vainoamista lokakuun lopulla kahden viikon tauon jälkeen

Näiden syys- ja lokakuisten ohiajojen ja lavastettujen tilanteiden jälkeen hälytysajoneuvoilla vainoamiseen tuli historiallisen pitkä, lähes kahden viikon tauko:

http://indietarget.blogspot.fi/2016/09/pelastuslaitoksen-pakettiautoilla.html
http://indietarget.blogspot.fi/2016/10/todennakoisesti-lavastettu-hatatilanne.html
http://indietarget.blogspot.fi/2016/10/palopaallikon-auto-todennakoisesti.html

Viimeisen kolmen vuoden aikana ohiajot olleet jatkuvia lukuun ottamatta sitä, kun julkaistuani ensimmäiset kuvat poliisimaijalla seuraamisesta maaliskuussa 2015 ohiajoihin tuli 6 päivän tauko ja kun niihin tuli toiseen otteeseen noin viikon tauko.

Mutta nyt kävi siis niin, että kun poliisimaija ja ambulanssi ajoi ohi viimeksi sunnuntaina 9. lokakuuta, niin en nähnyt sen jälkeen vilaustakaan poliisiautosta minään päivänä, kunnes farmarimallinen poliisiauto ajoi ohi Hämeentien ja Haapaniemenkadun risteyksessä 21. lokakuuta klo 21:15 kulkien Sörnäisten suuntaan ja uudestaan Haapaniemenkadulla kierrettyään korttelin ympäri kääntyen sen jälkeen taas Hämeentielle Sörnäisten suuntaan. Ambulansseja en myöskään nähnyt ennen sunnuntaita 23. lokakuuta. Kaksi päivää sen jälkeen 25.10.2016 klo 19:47 ambulanssi ajoi ohi keskustaan suuntaan Hakaniemen torin kohdalla laittaen sireenit pois päältä minun kohdalla.




Toinen samanlainen ambulanssin ohiajo 08.06.2016 klo 22:14.




Tänään lauantaina 29.10.2016 ollessani menossa kauppaan tapahtui seuraavaa:

Kokovalkoinen poliisimaija ajaa ohi klo 14:15 Hämeentien ja Viidennen linjan risteyksessä, kääntyy sitten Neljännelle linjalle ja pysähtyy Porthaninkadun risteyksen viereen. Kuva otettu klo 14:18.




















Hämeentien viereiselle jalkakäytävälle on pysäköity peräkkäin kaksi ambulanssia ennen Toisen linjan risteystä. Kun olen tulossa niiden kohdalle kaksi ensihoitajaa menee toisen ambulanssin sisään klo 14:20.




















Vaihdoin kadun toiselle puolelle katsellakseni hetken, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tuo ambulanssi jää edelleen paikalle, kuten myös toinen, jonka ohjaamossa ainakaan ei ollut ketään, ja kun olen ottamassa niistä kuvaa, niin poliisimaija ajaa niiden edestä klo 14:23 kääntyen sitten Toiselle linjalle.





















Käytyäni kaupassa kokovalkoinen poliisimaija (hyvin todennäköisesti sama kuin yllä) ajoi ohi Sörnäisten rantatien ja Lintulahdenkujan risteyksen paikkeilla jatkaen poispäin keskustasta.




















Selitin aiemmin yhdessä kommentissa, miksi joistain kuvista tulee huonolaatuisia tai niiden ajoitus on myöhässä, kuten parissa ylläolevasta:

Tuosta kuvien ajoituksesta se, että se on usein myöhässä, koska kännykkä pitää ensin kaivaa taskusta, yleensä farkkujen. Sitten pitää avata näppäinlukko, valikko ja kameratoiminto. Jos haluaa saada aina hyvän kuvan, kännykän pitää olla melkeinpä koko ajan kädessä ja kuvanottovalmiudessa. Jos yllä on takki, niin kännykkää voi periaatteessa pitää sen taskussa valmiudessa ilman näppäinlukkoa, mutta jopa siinä tapauksessa voi jossain tilanteessa myöhästyä tai kuvasta tulee tuhruinen, koska sen ottaa hätäisesti ja kännykkä heiluu kädessä kuvanottohetkellä.

Sitten täytyy muistaa se, että vainoamisen kohteena täytyy yrittää myös elää normaalia elämää. Ei voi olla koko ajan ulkona ollessa kuin yksityisetsivä, joka keskittyy pelkästään ympäristön tarkkailemiseen ja todisteiden hankkimiseen. Yksi vaihtoehto on laittaa aina videoaurinkolasit päähän, mutta siinäkin tilanteessa on hyvin itsetietoinen siitä, että nyt tässä ollaan ikään kuin "yksityisetsivänä" liikkeellä. Ei se ole normaalia elämää.

http://indietarget.blogspot.fi/2016/09/tavallista-ilmeisempi-esimerkki.html

Parin viikon tauko poliisiautoilla ja ambulansseilla vainoamiseen sattui myös samoihin aikoihin, kun julkaisin kirjoituksen poliisin "ennalta estävästä toiminnasta" yhteistyössä muiden viranomaisten ja yhteisön kanssa mahdollisena tekosyynä organisoidulle vainoamiselle.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Palopäällikön auto todennäköisesti stalkkasi kahdesti kahden päivän sisään

Tämä video on kuvattu launtaina 08.10.2016 klo 15:43. Kisahallin poliisiaseman eteen on pysäköity ambulanssi, jolla on vilkut päällä, ja palopäällikön auto, kun tulen sen kohdalle pyörällä. Ja poliisimaija ajaa juuri samaan aikaan pihaan.



Torstaina 06.10.2016, kun tulen ulos Hakaniemen Ympyrätalosta, sen viereen on pysäköity palopäällikön auto. Kuva otettu klo 20:02.




















Ympyrätalon viereen on pysäköity myös vartiointiliikkeen Securitas auto (rekisterinumero SNN-603). Kuva otettu klo 20:06.




















Kyseessä oli sama auto, joka oli pysäköity Hakaniemen S-Marketin viereen 04.10.2016 klo 21:11. Kun tulin kaupasta ulos klo 21:26, se oli lähtenyt pois. Vastaavaa on tapahtunut hyvin usein minun käydessä Hakaniemen S-Marketisssa, riippumatta viikonpäivästä tai vuorokaudenajasta.





















Mutta vielä tuosta palopäällikön autolla stalkkaamisesta, se tapahtui vain muutamia päiviä Kallion todennäköisesti lavastetun hätätilanteen jälkeen. Tuo taas tapahtui kolme päivää sen jälkeen, kun olin julkaissut täällä kuvia pelastuslaitoksen pakettiautoilla stalkkaamisesta syyskuussa 2016. Mainitsin siinä kirjoituksessa myös maaliskuun 2015 tapahtumat, jolloin palopäällikön auto todennäköisesti stalkkasi kolme kertaa parin viikon sisään.