maanantai 24. heinäkuuta 2017

Viime lauantaina kovaa kidutusta: kosto Suomi24:n keskusteluun kirjoitetuista kommenteista?

Lauantai 22.07.17 oli yksi kovimmista kidutuspäivistä näiden kolmen vuoden aikana, kun olen sähkömagneettisesta häirinnästä tässä blogissa kirjoittanut. Kyseessä saattoi olla kosto minun kirjoittamista kommenteista Suomi24:n joukkovainoamista käsittelevään keskusteluketjuun, jonka avauksessa esitettiin, että suurin osa siitä kertovista olisi oikeasti mielisairaita ja vieläpä mainostettiin mielenterveyspalveluja.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14909840/moniko-quotgs-vainontaaquot-kokevista-on-oikeasti-sairas




















Huomasin jo 8.7. kirjoitetun kommentin jälkeen, että säteilytyksen päivittäistä voimakkuutta lisättiin sitä edeltäviin muutamiin viikkoihin verrattuna. Sanoin siinä mm., että sähkömagneettisen häirinnän "voi katsoa hitaasti tehdyn murhan yritykseksi".

Mutta lauantaina 22. päivä tuli sitten tosiaan erittäin voimakas hyökkäys heti aamusta, jonka ollessa pahimmillaan minun piti suojautua kolmen foliolämpöpeiton avulla samaan aikaan. Olin edellisenä ja sitä edellisenä päivänä kirjoittanut monta painavaa asiaa sisältävää kommenttia Suomi24:ään. Puhuin mm. siitä, miten säteilyä voisi mitata, minkälaisia laitteita sitä varten tarvitaan ja miten elektronisen häirinnän pystyisi todistamaan, sekä viranomaisten korruptiosta ja haluttomuudesta tutkia joukkovainottuihin kohdistuvia rikoksia. Alla poimintoja noista kommenteista.

----------
T_F
30.6.2017 12:33


Aloittajalle tiedoksi, että jos haluaa keskustella mielenterveysasioista, niin niille on oma palstansa.

Nyt kun se on sanottu, niin todettakoon, että USA:ssa jopa hallitus on tunnustanut ilmiön olemassaolon järjestemällä virallisen kuulemisen organisoidun vainoamisen ja elektronisen häirinnän uhreille ja asiaa tutkineille. Kyseinen komissio ei vienyt asiaa eteenpäin vedoten siihen, ettei sen tutkiminen kuulunut sen toimenkuvaan, mutta kuuleminen uhreille joka tapauksessa järjestettiin.

Tuossa lyhyt kooste paneelista:
https://www.youtube.com/watch?v=HMvoWEwdMLY
----------
T_F
5.7.2017 12:14


Kylläpä on taas paljon täällä näitä vainottuja vainoharhaisiksi mielisairaiksi leimaavia viestejä, mistä nyt tuulee?

"Tästä huolimatta henkilö voi tavallisessa jutustelussa aluksi vaikuttaa normaalilta."

Jos joku henkilö on oikeasti skitsofreeninen, niin se ilmenee muillakin tavoilla kuin siten, että hän kertoo vainoharhaisen mielen tuotteelta vaikuttavia tarinoita vainotuksi tulemisesta. Skitsofreenikoilla on ongelmia myös kognitiivisella puolella eivätkä niiden kertomukset vainoamisesta ole niin koherentteja kuin organisoidun vainoamisen kohteilla.

Mitä tulee minuun henkilökohtaisesti, niin et sinä eikä kukaan muukaan huomaisi minussa mitään mielisairauteen viittaavaa, jos minun kanssani keskustelisit, et aluksi, etkä myöskään pidemmällä aikavälillä. Olen arkisessa kanssakäymisessä kuin kuka tahansa "normaalina" pidetty henkilö, heitän läppää kavereiden kanssa, juttelen niitä näitä, pidän hauskaa jne.

Ja kyllä, organisoidun vainoamisen menetelmät ON suunniteltu tarkoituksella juuri sellaisiksi, että niistä kertominen saa kohteen vaikuttamaan tietämättömien silmissä vainoharhaiselta ja mielisairaalta. Tuotahan käytti jo DDR:s Stasi ohjelmassaan "Zersetzung", joka oli psykologista sodankäyntiä poliittisia toisinajattelijoita vastaan. Siinä käytettiin samanlaisia menetelmiä kuin elokuvassa "Gaslight", josta termi "gaslighting" (kaasuvalotus) alun perin tulee. Yksittäiset psykopaatit ja narsistit käyttävät kaasuvalotusta uhrejaan vastaan, se on erottamaton osa niiden luontoa. Organisoidussa vainoamisessa sitä tekee joukko psykopaatteja/narsisteja ja niiden pikku apurit (flying monkeys).
----------
T_F
8.7.2017 15:17


"Pientä säteilytystä ja muuta kiusaa jota täysipäiset ei edes huomaa verrataan siihen kun väki pistetään ruoatta keskitysleirille potkittavaksi ja kaasutettavaksi."

Minun kohdalla ei ainakaan ole "pienestä säteilytyksestä", jota ei huomaa, vaan jo kolme vuotta jatkuneesta käytännössä 24/7 sähkömagneettisesta säteilytyksestä, joka on usein tuntikausia yhtämittaisesti niin voimakasta, että se aiheuttaa fyysistä kipua: polttelua, pistelyä, nivelsärkyä ym. Ja matalamman intensiteetin säteilytys on siis käynnissä käytännössä koko ajan, ja voin vain arvailla, mitkä sen pitkäaikaisvaikutukset ovat. On hyvin mahdollista ja todennäköistä, että säteilytys on tappavaa pitkällä aikavälillä, joten tämän voi katsoa hitaasti tehdyn murhan yritykseksi.

Eli kyllä, tätä voi aivan hyvin verrata melkein mihin tahansa pahuuksiin maailmassa, ja erityisen pahaa tästä tekee se, että elektronisen häirinnän uhrit eivät saa mitään tukea tai apua, toisin kuin väkivaltarikosten uhrit yleensä. Näitä rikoksia ei otetaan edes tutkintaan millään tavalla, vaikka Amerikassa hallitus sentään järjesti virallisen kuulemisen häirinnän uhreille.

"Ansaitsisit keskitysleirituomion siitä että kehtaat verrata noita kahta asiaa; ehkä sitten tajuaisit mitenkä hyvin elämä tällä hetkellä on. Kaksi viikkoa ruoatta keskitysleirillä ja parit pikku säteilytykset tuntuu vain mukavalta vaihtelulta."

Tuossa kommetoija yrittää ensiksikin kiillottaa omaa kilpeä vihjaamalla ymmärtävänsä paremmin keskistysleireille joutuneiden kokemuksia kuin elektronisen häirinnän uhri, ja samalla syyllistää ja häpäistä äärimmäisen törkeän rikoksen uhria. Erittäinen alhainen teko ja kertoo paljon kommentin kirjoittajasta.

"Toivon sydämestäni että olet tosiaan GS uhri, ja lisäävät kierroksia niin että keityt sisältäpäin kypsäksi."

Tämä kertoo vielä enemmän kommentin kirjoittajasta.
----------
T_F
19.7.2017 14:52


Miten organisoidun vainoamisen oikeat uhrit erottaa niistä, joita ei oikeasti vainota? No tietysti siten, että viranomaiset tutkivat tapaukset. Mutta koska koko järjestelmä on nähtävästi korruptoitunut, niin poliisi eikä mikään muukaan viranomaistaho tee mitään. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta sitä ei voi liikaa painottaa, että rikoksen uhrille ei voi sysätä vastuuta sen tutkinnasta ja kaikesta todistusaineiston keräämisestä. Sitä varten on poliisi!

Miten elektronisen häirinnän uhri voi todistaa, että häntä todella säteilytetään, kun mittarit, joilla sitä voi mitata luotettavasti, maksavat niin paljon, että vain yrityksillä ja ammattilaisilla on niihin varaa? Ja miten uhri voi todistaa, että esim. naapurilla on hallussaan laite, jolla tehdä säteilytys? Ei mitenkään, ei uhrilla ole valtuuksia suorittaa kotietsintää.

Koko tilanne on täysin hullunkurinen, uhrin pitäisi omilla rahoillaan, resursseillaan ja osaamisellaan tutkia laaja itseensä kohdistuva rikos. Tämä yhteiskunta on sairas. Ei, organisoidun vainoamisen uhrit eivät ole sairaita, vaan ne, jotka harjoittavat vainoamista, peittelevät toimintaa tai katsovat sivusta tekemättä tai edes sanomatta mitään.
----------
T_F
20.7.2017 9:48


"Eli haluat että tutkitaan, mutta kukaan ei kelpaa tutkimaan? Onpas kätevä juttu. Ei tarvi koskaan todistaa mitään, kunhan vain väittää."

Ei, vaan mikään viranomaistaho ei suostu tutkimaan asiaa. Kaikki uhrien tekemät rikosilmoitukset heitetään käytännössä suoraan roskiin ja uhri yleensä kaiken lisäksi ohjataan lähes automaattisesti psykiatrille. Tämä siitä huolimatta, vaikka uhrilla on esitettävänään paljon todisteita.

Uhrilla voi siis olla paljonkin todisteita vainoamisesta, mutta kaikkea ei uhri itse pysty todistamaan, ja joidenkin todisteiden hankkimiseen tarvitaan viranomaisia. Ja sitä on varten poliisi, sen tehtävä on tutkia rikoksia. Mistä lähtien rikosten tutkiminen on ollut uhrin vastuulla?Vai onko niin vain joukkovainoamisen kohdalla?

"Maailmassa ei oikeasti saa asioita ilmaiseksi, joskus joutuu vähän tekemään työtäkin oman asiansa edistämiseksi."

Nyt on jo niin paksua tekstiä, että huhhuh. Sanotko noin kaikille rikoksen uhreille? Kaikki sitä paitsi jo maksavat verojen muodossa siitä, että poliisi tutkii rikoksia. Mutta ilmeisesti mielestäsi se on sitten vaan niin, että joukkovainoamisen kohdalla rikoksen tutkiminen on sataprosenttisesti uhrin vastuulla? Jos muiden rikosten kohdalla ei mielestäsi ole niin, niin kehotan löytämään enemmän johdonmukaisuutta ajatteluun.

Todettakoon kuitenkin se, että olen tavannut muita joukkovainottuja, ja tarkoituksena on perustaa Suomeen joukkovainottujen yhdistys, jonka avulla viedä asiaa eteenpäin.
----------
T_F
20.7.2017 10:24


"Tuli tuosta "kallis mittalaite" väitteestä mieleen että olikos sulla jotain urlia tms antaa referenssiksi?"

Sinähän juuri sanoit, että maailmassa joutuu tekemään vähän työtäkin oman asian edistämiseksi, mutta itse et edes vaivaudu googlettamaan löytääksesi tietoa?

Mutta sen verran tästä asiasta, että ne kotikäyttöön tarkoitetut muutama sata euroa maksavat mittarit eivät riitä. Ne mittaavat säteilyä yleensä vain 6 GHz:iin asti, parhaimmillaan ehkä 8 GHz:iin, eivätkä muutenkaan ole riittävän luotettavia. Esim. USA:n armeijan käytössä oleva sähkömagneettinen energia-ase Active Denial System lähettää 95 GHz:n taajuista säteilyä, ja vaikka elektronisessa häirinnässä ei käytetä juuri tuota asetta, niin se antaa viitteitä siitä, minkälaisia laitteita mittaamiseen tarvitaan.

Esimerkiksi tuolla on mittareita, joiden hintaluokka on tuhansia euroja, ja 20 GHz:iin asti mittaavat laitteet maksavat lähes 10000 euroa:

http://www.aaronia-shop.com/products/spectrum-analyzer/real-time/
----------
T_F
20.7.2017 14:10


"Eli jos laite maksaa 10 donaa niin 100 hemmoa maksaa satasen jokainen; tai jos laite maksaa 100 donaa niin sitten hemmoja tarvitaan tuhat.

Ei kuulosta mahdottomalta."

Niin tuota, mistä löytyy 100 ihmistä, jotka laittavat ihan hyvää hyvyyttään sata euroa omaa rahaa johonkin laitteeseen, joka mittaa säteilyä? Meitä aktiivisia joukkovainottuja ei ole tällä hetkellä kuin korkeintaan parikymmentä, jos sitäkään, ja useimmat meistä ovat pienituloisia, osittain siksi, että vainottujen uria ja työntekomahdollisuuksia sabotoidaan, meitä lisätään mustalle listalle jne.

Kaikkihan on mahdollista, mutta tuosta esittämästäsi skenaariosta kuitenkin puuttuu realismi, se on haihattelua. Luuletko, että satunnaiset "salkit", joilla ilmeisesti tarkoitat "salaliittoteoreetikkoja", pistävät rahaa tuollaiseen, kun eihän tästä aiheesta Suomessa edes kirjoita juuri ketkään muut kuin sellaiset, jotka ovat itse vainottuja? Vaikka itsekin olen tutkinut salaliittoja jo yli kymmenen vuotta, en alkanut kirjoittamaan joukkovainoamisesta vasta kuin vuosi sen jälkeen, kun minun vainoamiseni oli alkanut. Kyseessä on siis aika marginalisoitu aihe myös salaliittotutkijoiden parissa. Eikä ole mitään "salaliittoteoreetikkojen" yhdistystä tai järjestäytynyttä ryhmää, joka tuollaisen projektin voisi toteuttaa.

"Ja tässä ei tosiaan ole kyseessä "uhrit todistaa rikoksensa" -tyyppinen tapaus, ei kaikki salkit ole GS uhreja. Vaan nimenomaan saada aikaan taho tutkimaan joka on täysin riippumaton siitä viranomaistahosta, joka joko on gs:n takana vai vähintään haluton tutkimaan.

En siis olettanut gs-uhrien aloittavan tutkimustaan (saavat toki rahoittaa laitteistoa jos haluavat) vaan sen takana olisi aktivisti-kansalaiset."

Kuten sanoin, ei "salaliittoteoreetikkoja" ja aktivisteja näytä yleisesti ottaen kiinnostavan joukkovainoaminen ja elektroninen häirintä kovin paljon, eikä Suomessa ole mitään järjestäytynyttä ryhmää, joka voisi tällaisen projektin toteuttaa. Ei ole realistinen idea.

Tehokas tiedon levittäminen ja julkisuuden saaminen asialle on se, millä asiaa tässä vaiheessa vietäisiin nopeimmin eteenpäin.
----------
T_F
21.7.2017 10:08


"Ehdotin toimintamallia joka auttaisi gs-väkeä mutta selvästi ette halua apua tai tutkia asiaa."

Ehdottomasi toimintamalli oli epärealistinen, ja selitin yksityiskohtaisesti, miksi. Muita toimintatapoja mietitään koko ajan mm. joukkovainottujen tapaamisissa. Joukkovainottujen yhteistoiminta Suomessa on alkanut vasta hiljattain, joten asioiden eteneminen ottaa aikansa.

Ei tämä ole mitään leikkiä meille joukkovainotuille, vaan taistelua omasta elämästä, itse teen kaikkeni niillä resursseilla, mitä minulla on.

"Olettekos koskaan miettineet miten vaikeaa on keskustella asiasta käsitteellisellä tasolla ilman että luulee keskustelijan uhkaavan itseään? Tuollainen ei ole normaalia."

En ole huomannut, että tässä keskustelussa olisi ketään uhattu. Mutta minä sain tappouhkauksen netissä keväällä 2015 siitä syystä, että kirjoitan organisoidusta vainoamisesta:

http://indietarget.blogspot.fi/2016/06/keskusteluketju-jossa-sain.html

Ja tosielämässä minua tapetaan hitaasti säteilyttämällä.
----------
T_F
21.7.2017 13:33


"TF: luetun ymmärtäminen hieman ontuu?

En sanonut että ketään on uhattu, vaan minun kurjoitukset on koettu uhkaksi itselle, että minä haluan saada jonkun johonkin sairaalaan. Ei tosiaan kiinnosta kuka on sairaalassa ja kuka ei."

Ok. Jos tarkoituksesi ei ole uhkailla epäsuorasti joukkovainoamisen uhreja pakkohoidolla, niin ei tässä ole mitään ongelmaa, eikö niin? Ja jos joku kokee sinun kirjoitukset uhkaksi, niin mitä sitten? Keskustelu joukkovainoamisesta ja elektronisesta häirinnästä on usein kiivasta, koska se on niin tulenarka ja uhreja syvästi koskettava aihe.

"En vain jaksa tajuta miksi gs-uhreille on niin tärkeää ettei vääriä gs-uhreja paljasteta. Kuten sanottua, valtaväestö ei koskaan ota oikeita uhreja vakavasti väärien takia. Se on asia joka tuskin tulee muuttumaan; pekka ja susi efekti kyseessä."

Ei se ole minulle ollenkaan tärkeää, asia on ainakin minulle aika yhdentekevä suuntaan tai toiseen. Tärkeämpää on keskittyä itse levittämään oikeaa ja hyvin esitettyä tietoa, koska siihen ei voi vaikuttaa mitenkään, mitä muut kirjoittavat tai puhuvat. Olen kuullut usein väitteitä, että esim. Youtubessa jopa 75-90 prosenttia joukkovainoamisen uhreina esiintyvistä on feikkejä, jotka tarkoituksella levittävät väärää tietoa asiasta, mutta kuten sanoin, en minä sen suhteen voi mitään tehdä.
----------

4 kommenttia:

  1. Säteilytys on jatkunut voimakkaana viime viikkoina, ja juuri tälläkin hetkellä se on kidutustasolla. Pahin oire, kuten yleensäkin, on polttava kipu alaraajoissa, erityisesti jalkapohjissa ja säärissä. Säteilytys tehdään todennäköisesti pääosin alakerran asunnosta, koska jos laitan lattialle foliolämpöpeiton ja käyn istumaan sen päälle, oireet helpottavat. Niin odottaisi siis tapahtuvan, jos säteily tulee suoraan alapuolelta.

    Myös kotirauhanhäirintää on lisätty viime viikkoina: aina kun menen makuulle sängylle tarkoituksena alkaa nukkumaan, alkaa naapuriasunnoista kuulua erilaista melua, kuten huonekalujen raahamista lattiaa vasten tms. Esim. viime yönä klo 2:n maissa ääniä kuului kolmesta eri naapuriasunnosta, eli niissä selvästikin ollaan hereillä päivystymässä ja valmiina meluhäirintään. Tämä häirintä vielä lisääntyi entisestään viimelauantaisen vainottujen tapaamisen jälkeen, johon osallistuin ja jossa käytiin hyvää keskustelua.

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi uhri, joka kokee 24/7 (ilmeisesti yhden yksinäisen, sairaan, pakkomielteisen ihmisen toimesta) säteilytyskidutusta ja muutakin häirintää. Ainakin on varmaa, että 7 vuotta sitten tehtiin jo näitä juttuja, eikä perhe säästy myöskään. Tosin, itse olen tämän pakkomielteisen mielenvikaisen ihmisen uhrina niin, että asiasta voin 100% varma olla. En säästynyt raskausaikanakaan, sillon tosin en tiennyt, mitä on meneillään. Vasta vuoden aikana olen "saanut" tietää mistä on ollut kyse ja kummalliset terveysongelmat ym. on saaneet selitykset, kun ei lääkäristä selityksiä löytynyt ja tämän vuoden aikana säteilyytysja vainonta.on mennyt entistä sairaamalle tasolle.
    Vaikuttaa siltä, että tämä tekijä on pahasti säteilytykseen ja vainoamiseen koukuttunut mieshenkilö, joka elää tietokoneensa äärellä ympäri vuorokauden, nukkuu vähän koska pärjää vähillä unilla ja haluaa olla hereillä aina kun minäkin olen, ei anna hetkenkään rauhaa ja seurailee sekä tuhoaa kaikkia tekemisiäni. Mielipuuhiin kuuluu ainakin alapäähän, keuhkoihin, suolistoon, päähän ja kasvoihin kohdistetut säteilyt, hikoilutus, viilentävä säteily ja ihme tarinoiden keksiminen sekä mielenhallinta monella tavalla. Käytössä siis laite millä pääsee ajatuksiin, vaikka se kuinka onkin vaikea uskoa että sellaisiakin on olemassa, jollei ole faktaa aiheesta lukenut tai itse vastaavaa kokenut. Tässä tapauksessa en siis usko tekijöitä olevan kuin tasan yksi, jolla ei ole minkäänlaista omaa elämää, haluaa hallita minun elämää täysin ja ties mitä muuta kidutusta harrastaa muita kohtaan.
    On ollut todella vaikea elää tämän kanssa, eikä ole meinannut pystyä ottamaan edes asioista juurikaan selvää, koska vainonta on niin tiivistä, ei hetkeksikään jätä rauhaan, ei ainakaan vuoteen edes minuutin paussia ja vie usein keskittymiskyvyn, kun yritän jotain lukea, hakkeroi puhelimen tai muilla tavoilla yrittää estää miua tekemästä mitään tämän asian eteen. Netin sain vpn-sovelluksien avulla toiminaan puhelimessa, jonka jälkeen tekijä aivan kuin kostoksi on alkanut purkaa monesti päivässä puhelimen akun varausta säteilyn tai säteilyjen avulla, vastaavalla säteilyllä ilmeisesti saa myös muita akku- tai paristokäyttöisistä laitteista varauksen nollille.
    Sellainen asia, että säteilytystä tuskin tehdään naapurista, omalla kohdallani ei ainakaan ja tuskin muidenkaan. Säteilyn saa metallin ja kiven kautta kohdistettua ihmiseen ja mitä pienempi esine ja lähempänä kehoa, mistä tekijä kohteeseen tähtää, sitä voimakkaammin ja pistävämmin saa myös ihmiseen sen kohdistettua ja olen monet kerrat huomannut, että jopa kenkien tai takin vetoketjun tai farkunnapin kautta tähtää esim. keuhkoihin, henkitorveen, rakkoon, mahaan, jalkoihin alapäähän sekä kasvoihin. Tekijä pystyy siis tekemään muuallekin, kuin kotio ja tekee aivan joka paikkaan, myös kauppoihin ja muiden luo sekä ulos minne vaan menenkin. Naapurin suunnalta kuuluvat äänet voi olla hyvinkin vain pientä kolinaa ja ääntä vain voimistetaan kuulumaam voimakkaammmin ihmisen korviin tai kolinaa ei välttämättä kuulu sillä hetkellä edes, sillä itsellenikin on toistettu naapurista ääntä, mikä kuulosti täysin aidolta, mutta sillä hetkellä se oli mahdotonta, että äänet olisivat sieltä kuuluneet. Yhdellä kerralla kuului siis kolinan lisäksi tuttavan huutoa ja tuttava ei ollut kotona edes sillä hetkellä vaan tuli ulkona vastaan toisesta suunnasta juurikin äänien toistamisen jälkeen. Tällä vajaaälyisellä elämänsä kanssa luovuttaneella hylkiöllä on äänenmuokkaustyökalut kovassa käytössä ja taitaa olla monenlaisia persoonallisuushäiriöitä, haluaa esittää olevansa joku toinen, välillä mies ja välillä nainen sekä muokkaa äänensä lapselta kuulostavaksi.

    VastaaPoista
  3. Mikäli jollekin muulle tehdään mm. Hämeen alueella samantyylisiä juttuja ja huomaat, että tekijän puuhiin kuuluu parisuhteiden pilaaminen, seksielämään liittyvät jutut, naisten (ja miesten) säteilyttäminen alapäähän monella tapaa, eritteitä lisäävät säteilytykset, myös lemmikkieläimien ja lapsien säteilytys ja kuvottavat suolen toimintaan ja hikoilutukseen liittyvät säteilytykset kaiken muun kehon säteilytyksen sekä mielenhallinnan lisäksi, on todennäköistä että tekijä on sama. Todella vastenmielinen huumorintaju tällä kuvottavalla ihmisellä on (jos voi ihmiseksi edes kutsua).
    Pyörällä ajaessa huomasi kyllä, kuinka rungosta tähtäsi, kun pelkkä tangon peittäminen kädellä sai hengityksen luistaan paremmin ja usein tuntuu, että sekopäinen tekijä tähtää fillariin niin, että polkeminen on huomattavasti raskaampaa.
    Tämä tekijä nauttii toisen alistamisesta, haluaa mollata ja aiheuttaa noloja tilanteita, haluaa nähdä uhrin mahdollisimman masentuneen, itkuisen ja epätoivoisen näköisenä ja hänellä itsellään on ilmeisesti itsevarmuus niin nollilla, että saa pönkitettyä itsevarmuuttaan ainoastaan, kun kateellisena koittaa jonkun toisen saada näyttämään paskemmalta mitä itse on. Vahvasti veikkaan kokemusten perusteella, että tämä friikki hyypiö on vain matkinut gang stalking -ideaa ja haluaa muiden luulevan, että tekijöitä on useampia, vaikka yksin kotikoneelta tekee eikä elämässään ole mitään muuta sisältöä. Ilmeisesti uskoo itsekin valheisiinsa, eikä todellakaan muista tai halua pysyä tässä todellisuudessa, kuvittelee olevansa suuren saavutuksen tehnyt ja yrittää koittaa itselleenkin valehdella olevansa jotenkin mahtava tai paljon saavuttanut, kun on tällaisen laitteen käsiinsä vuosia sitten saanut ja pystyy kotioloistaan salaa raukkamaisesti säteilyttämään ihmisiä ja luulee ettei ikinä jäisi kiinni. Häpeäisi varmaan niin paljon, että joutuisi sen vuoksi itsenä tappamaan, jos joutuisi kohtaamaan ihmiset kasvotusten tämän jälkeen, kun kaikki teot olisivat tulleet julki. Jollei osaisi hävetä, tuskin säilyisi hengissä linnassakaan, sen verran sairaitaja rankkoja juttuja on tehnytja pystyy säälimättömästi tekemään kenelle vaan, oli kyseessä raskaana oleva, lapsi tai vanhus.

    VastaaPoista
  4. siirryin pois suomi 24 palstalta koska alkoi tuntumaan että minun sanomisiani estetää eli muut ei nää mitä sanon

    VastaaPoista