keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kuvia poliisiautoilla vainoamisesta keväällä ja kesällä 2017

Aloitetaan kuvakavalkadi tästä päivästä (ke 19.07.2017), koska tämäniltaisten poliisin tempausten ajoitus oli mielenkiintoinen. Olin ensinnäkin kirjoittanut tänään iltapäivällä tämän viestin Suomi24:n salaliittopalstalle organisoitua vainoamista käsittelevään ketjuun vastauksena hienostuneelta trollaukselta vaikuttaviin kyselyihin, miten oikeat uhrit erottaa "harhaluuloisista mielisairaista":

Miten organisoidun vainoamisen oikeat uhrit erottaa niistä, joita ei oikeasti vainota? No tietysti siten, että viranomaiset tutkivat tapaukset. Mutta koska koko järjestelmä on nähtävästi korruptoitunut, niin poliisi eikä mikään muukaan viranomaistaho tee mitään. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta sitä ei voi liikaa painottaa, että rikoksen uhrille ei voi sysätä vastuuta sen tutkinnasta ja kaikesta todistusaineiston keräämisestä. Sitä varten on poliisi!

Miten elektronisen häirinnän uhri voi todistaa, että häntä todella säteilytetään, kun mittarit, joilla sitä voi mitata luotettavasti, maksavat niin paljon, että vain yrityksillä ja ammattilaisilla on niihin varaa? Ja miten uhri voi todistaa, että esim. naapurilla on hallussaan laite, jolla tehdä säteilytys? Ei mitenkään, ei uhrilla ole valtuuksia suorittaa kotietsintää.

Koko tilanne on täysin hullunkurinen, uhrin pitäisi omilla rahoillaan, resursseillaan ja osaamisellaan tutkia laaja itseensä kohdistuva rikos. Tämä yhteiskunta on sairas. Ei, organisoidun vainoamisen uhrit eivät ole sairaita, vaan ne, jotka harjoittavat vainoamista, peittelevät toimintaa tai katsovat sivusta tekemättä tai edes sanomatta mitään.


http://keskustelu.suomi24.fi/t/14909840/moniko-quotgs-vainontaaquot-kokevista-on-oikeasti-sairas

Siirsin myös tänään iltapäivällä kuvia kännykästä tietokoneelle, joten vainoajat tiesivät, että aikoisin pian taas julkaista niitä tässä blogissa. Ne tietävät sen siten, että kuten aiemmin olen moneen kertaan sanonut, minua tarkkaillaan 24/7 kotonani - todennäköisesti modernilla tutkateknologialla, jolla voi "nähdä" seinien läpi - ja siten, että tietokoneaktiviteettejani myös seurataan koko ajan, mikä on naurettavan helppoa osaaville hakkereille, kun minulla ei ole mitään erityisiä tai ylimääräisiä suojauksia käytössä.

Ja poliisit antoivat minulle nyt sitten lisämateriaalia, kun lähdin käymään illalla postissa ja kaupassa. Tämä on taas sitä vihjailua, josta keväällä paljon kirjoitin, jolla ilmaistaan minulle, että "me tarkkailemme ja myös ennakoimme kaikkia tekemisiäsi koko ajan".


Ke 19.07.2017

Kauppareissun alussa Haapaniemen jalkapallokentän kohdalle tuli samaan aikaan klo 18:53 erään pysäköinninvalvontaa harjoittavan yrityksen pikkuauto, joka kääntyi Hämeentieltä ylös Viidennelle linjalle. Alempana selviää, miksi mainitsen sen. Kävelin sitten Hämeentietä eteenpäin kohti Hakaniemen postia, ja sen varrelle oli pysäköity tyhjillään oleva poliisimaija (tunnus 201). Kävin sitten postissa, ja kun tuli ulos, näin kauempaa, että maijassa oli valot päällä ja että se lähti liikkeelle kääntyen ylös Kolmannelle linjalle. Kuvat otettu klo 18:56 ja 19:05.



















Kun olin menossa Siltasaaren S-markettiin, näin samaisen yrityksen auton, mahdollisesti saman, ajavan Paasivuoren puistikon ympäri. En ehtinyt siinä kohtaa ottaa kuvaa, mutta näin sen kääntyvän keskustaan päin Paasivuoren puistikosta, joten päätin kävellä Siltasaarenkadun ja Pitkänsillanrannan risteykseen, jotta mahdollisesti saisin siitä kuvan. Kun olin ottanut siitä kuvan, risteykseen tuli myös poliisimaija (tunnus 212), joka kääntyi Siltasaarenkadulta Pitkänsillanrannalle. Kuvat otettu klo 19:10.



















Kun olin kävelemässä kotiin, farmarimallinen poliisiauto ajoi Hämeentien ja Kaikukadun risteyksen läpi, kun olin tulossa siihen. Hassua kyllä, osasin jotenkin odottaa, että niin tapahtuisi ja kaivoin kännykkää taskusta jo ennen sitä varmuuden vuoksi, mutta silti en ehtinyt napsaista kuvaa. Kun tulin risteykseen, otin kuitenkin kuvan, kun poliisiauto oli juuri Viidennen linjan risteyksen kohdalla. Sitä ei oikein kuvasta erota, mutta laitetaan se nyt kuitenkin tähän.






















Ke 17.05.2017

Kun olin menossa Hämeentien K-markettiin, poliisimaija (tunnus 201) ajoi ohi ja kääntyi Haapaniemenkadulle. Kun tulin risteyksen kohdalle, näin että se oli pysäköity jalkakäytävälle, ovi oli auki ja naispuolinen poliisi puuhasi tai oli puuhaavinaan jotain. Kun tulin kaupasta pois, maija oli edelleen siinä ja ovi auki. Kuvat otettu klo 21:14, 21:16 ja 21:28.





















Pe 26.05.2017

Kun tulin Siltasaaren S-marketista ulos, sen viereen oli (jälleen kerran) pysäköity poliisimaija (tunnus 203), ja kun olin hakenut fillarin ja lähdössä menemään, niin se teki vanhan tutun tempun - eli lähti liikkeelle samaan aikaan. Kuvat otettu klo 21:40 ja 21:42.




















La 03.06.2017

Kun olin tullut ulos Siltasaaren S-marketista, Hakaniemen suunnalta tullut poliisimaija (tunnus 203) kääntyi hetken kuluttua siitä klo 20:09 Hakaniemenrantaan, mutta en ehtinyt napsaista siitä kuvaa. Sain siitä kuitenkin kuvan Merihaan tunnelissa hetkeä myöhemmin pyöräillessäni kotiinpäin, kun se oli pysäköity parkkihallin suulle henkilöauton perään. Kun olin polkenut eteenpäin, sama maija ajoi ohi Sörnäisten rantatien ja Lintulahdenkujan risteyksessä. Kuvat otettu klo 20:17 ja 20:21.






Ti 13.06.2017

Kun olin menossa Siltasaaren S-markettiin ja tulossa tyhjälle Hakaniemen torille, poliisimaija ajoi sieltä ulos ja kääntyi Hämeentien suuntaan. Tällaista on tapahtunut usein Hakaniemen torille mennessäni. Kuvat otettu klo 16:21 ja 16:22.




















Ke 14.06.2017

Kun tulin ulos Hämeentien K-marketista, Hämeentien jalkakäytävälle vähän matkan päähän oli pysäköity poliisimaija, ja se lähti liikkeelle melkein heti, kun olin huomannut sen. Se oli tullut siihen sillä aikaa, kun kävin kaupassa, hyvin ilmeisesti vain odottamaan sitä, että tulen sieltä ulos. Maija ajoi sitten ohi ennen Haapaniemenkadun risteystä. Kuvat otettu klo 20:55 ja 20:56.




















La 17.06.2017

Kun tulin ulos Hämeentien K-marketista, huomasin että vähän matkan päähän Hämeentielle oli pysäköity poliisimaija (tunnus 421). Kävin lähempänä katsomassa, mitä paikalla tapahtui, ja saadakseni ylös maijan tunnuksen. Sen eteen oli pysäköity henkilöauto, jonka kuljettaja näytti ulkomaalaistaustaiselta, mihin liittyen lisää asiaa alempana. Vaihdoin sitten toiselle puolelle katua, ja kun olin ottamassa lisää kuvia, ohi ajoi Sörnäisten suuntaan toinen poliisimaija (tunnus 420). (Tässä samassa kohdassa Hämeentietä oli ainakin kerran aiemmin mahdollinen stalkkausoperaatio hälytysajoneuvoilla.) Kuvat otettu klo 20:49, 20:50, 20:53 ja 20:55.






















Ti 20.06.2017

Kun olin menossa kauppaan, Haapaniemen jalkapallokentän kohdalla tuli vastaan farmarimallinen poliisiauto, ja hetki sen jälkeen poliisimaija kääntyi Hämeentieltä ylös Viidennelle linjalle ja ambulanssi Viidenneltä linjalta Hämeentiellä. Sillä ei ollut hälytys päällä, vaikka pelastusaseman suunnalta tulikin. Kuvat otettu klo 21:09-21:10.





















Yksittäisiä ohiajoja oli tuolla aikavälillä ylläolevien tapausten lisäksi melko säännöllisesti, mutta sen jälkeen niihin tuli pitkä, yli kolmen viikon tauko, jollainen oli aiemmin alkuvuodesta 2017 ja alkusyksyllä 2016. Mainitsen tämän myös siksi, että Suomi24:n keskusteluissa on monesti sanottu, että kyllähän sitä nyt näkee ihan jatkuvasti poliisiautoja Helsingissä ihan sattumaltakin.

Niin voisi toki ollakin, jos liikkuisin jatkuvasti paljon kaupungilla, mutta yleensä vain käyn kaupassa Kalliossa ja Hakaniemessä kotikulmilla. Kyllä ohiajoja on aivan liikaa ja liian säännöllisesti, jotta kyse olisi vain sattumasta, ei poliisiautoja niin paljon ole liikkeellä, ja voi aivan hyvin olettaa, että ohiajot ovat tarkoituksellisia. Siihen viittaa sekin, että niihin on tullut muutaman kerran yhtäkkiä pitkä tauko, sillä jos kyse olisi satunnaisuudesta, eivät tapahtumat olisi jaksoittaisia (paljon ohiajoja käytännössä päivittäin ja sitten väliin viikkojen taukoja). Kaiken lisäksi olen julkaissut kuvia ja videoita lukemattomista tilanteista, joissa on aivan ilmiselvästi kyse stalkkaamisesta. Kyllä avoimin mielin blogia lukevankin on pakko myöntää se, jos on itselleen rehellinen. Ainoa asia, mikä voi estää tällaista henkilöä myöntämästä sitä, on syvälle iskostetty ennakkokäsitys, että tällainen vainoaminen ei mitenkään ole mahdollista. Kyllä se on, lopettakaa laput silmillä kulkeminen ja todellisuuden kieltäminen.


Ma 17.07.2017

Kun olin menossa Siltasaaren S-markettiin, sen eteen oli pysäköity poliisimaija (tunnus 104), ja kaupassa oli sisällä nähtävästi ostoksilla ainakin yksi poliisi, joka kävi melkein vieressäni sen heviosastolla. Kun tulin ulos, maija oli lähtenyt pois ja Siltasaarenkadun ja Hakaniemenrannan risteykseen tuli samanaikaisesti ambulanssi. Kuvat otettu klo 19:20 ja 19:38.




















Olen kirjoittanut aiemmin siitä, että olen maahanmuuttokriitikko ja että vainoajat ovat vihjailleet minulle siitä monesti mm. järjestämällä katuteatterilta vaikuttavia tilanteita, joissa poliisit ovat tekemisissä ulkomaalaistaustaisten miesten kanssa:

http://indietarget.blogspot.fi/2017/03/nelja-ambulanssin-ohiajoa-ja-poliisin.html
http://indietarget.blogspot.fi/2016/12/ambulanssi-stalkkasi-myohaan-illalla.html

Tuolla kuvamateriaalia siitä, kun poliisimaijoilla stalkattiin minua Hakaniemen torilla ja Siltasaaren S-marketin vieressä maaliskuussa ja huhtikuussa 2017:

http://indietarget.blogspot.fi/2017/03/kaksi-poliisimaijaa-stalkkasi.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti