torstai 2. huhtikuuta 2015

"Mikä tekee juuri sinusta niin merkittävän ihmisen, että osa yhteiskuntaa on valjastettu vakoilemaan ja häiritsemään sinua"?

Kävin tällaista keskustelua Suomi24:n palstalla toisen kirjoittajan kanssa:

"Miksi he vakoilevat sinua? Mikä tekee juuri sinusta niin merkittävän ihmisen, että osa yhteiskuntaa on valjastettu vakoilemaan ja häiritsemään sinua."

Tätähän usein kysytään. Vastakysymyksenä voi heittää, että miksi DDR:ssä vakoiltiin, vainottiin ja kidutettiin tavallisia ihmisiä. Miksi Neuvostoliitossa lähetettiin ihmisiä Siperiaan? Miksi Amerikassa tavallisia perheenäitejä ja -isiä lisätään terroristiepäiltyjen listalle? Kyse on vallasta ja oman valta-aseman suojelemisesta vaientamalla toisinajattelijoita, joiden toimet ja puheet ovat sille uhka. Onko olemassa niin naiiveja ihmisiä, että he luulevat, että Suomessa ei ole poliittista vainoa?

Lainaan itseäni:

"Todellinen syy, miksi jotkut valitaan vainoamisen kohteeksi, on aina jotain aivan muuta. He ovat yleensä jonkin organisaation korruption paljastajia, kansalaisjärjestöjen jäseniä, poliittisia aktivisteja, toisinajattelijoita tai nonkonformisteja. Monella vainoamisen kohteella ei ole aavistustakaan, miksi heidät on valittu kohteeksi. He ovatkin kenties ”harjoituskohteita” tai koekaniineja tulevaisuuden täydellistä valvontayhteiskuntaa varten, jossa kaikkia kansalaisia kontrolloidaan ja valvotaan samalla tavalla kuin tämän hetken kohteita. Nämä satunnaisesti valitut kohteet ovat lähes aina sinkkuja, koska heidät on luonnollisesti helpompi eristää, tai jotenkin muuten erityisen haavoittuvaisia."

http://indietarget.blogspot.fi/2014/09/mita-on-gang-stalking-eli.html

Olen osallistunut poliittisen kansalaisryhmän toimintaan, harjoittanut aktivismia (jakanut lentolehtisiä kadulla ym.), nettiaktivismia, ja olen toisinajattelija juuri siinä merkityksessä, mitä sillä Neuvostoliitossa tarkoitettiin, ja nonkonformisti. Monilla joukkovainoamisen kohteilla on samanlainen tausta. Olen myös vuosia sitten arvostellut voimakkaasti erään julkisessa ammatissa toimineen henkilön tapaa hoitaa virkaansa.

"Mistä johtuu, että kukaan ei ole yrittänyt minua värvätä moiseen toimintaan mukaan, enkä ole koskaan kokenut tuollaista?"

Oletko tehnyt tai oletko jotain noista yllä mainitsemistani asioista?

http://keskustelu.suomi24.fi/t/12456018

2 kommenttia:

  1. Haluaisin tietää, onko muilla kokemuksia tuijottamisen käytöstä.Minun h-laiset stalkkerini käyttävät sitä ahkerasti ja tehokkaasti ja monin tavoittein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että tuntemattomat ihmiset alkavat yhtäkkiä tuijottamaan joka paikassa, tapahtuu usein siinä vaiheessa, kun avoin vainoaminen aloitetaan tarkkailuvaiheen jälkeen. Tarkoituksena on tietenkin synnyttää kohteessa vainoharhaisuutta ja saada hänet epäilemään omaa mielenterveyttään ja myös aiheuttaa hänelle epämukava olo kotinsa ulkopuolella. Kuuluu siis joukkovainoamiseen, mutta se on vain osa kokonaisuutta.

      Tyypillisiä muita menetelmiä ovat mm. parveilu kohteen ympärillä, minne ikinä hän meneekin, ja kohteen yksityisasioista puhuminen julkisella paikalla niin, että hän kuulee sen (directed conversation). Yhteenveto joukkovainoamisen menetelmistä löytyy tästä blogista yhdessä aiemmassa kirjoituksessa.

      Poista