lauantai 18. huhtikuuta 2015

Eilen häirintää hälytysajoneuvoilla, meluhäirintä käynnissä juuri parhaillaan

Eilen, kun olin matkalla illanviettoon, poliisiauto ajoi ohi klo 17.04 kääntyen Fabianinkadulta Kaisaniemenkadulle juuri, kun tulin risteykseen. Myöhemmin klo 00.59, kun tulin ulos yhdestä baarista Kampin keskuksen vieressä, ambulanssi tuli paikalle sireenit huutaen pysähtyen melkein viereen. Menin viettämään iltaa vielä toiseen baariin Kampissa, ja kun lähdin kävelemään sieltä kotiin, kaksi poliisimaijaa oli pysäköity klo 2.19 Rautatientorin laidalle Mikonkadun ja Kaisaniemenkadun risteyksen viereen. Poliisit olivat autojen sisällä, ympärillä ei ollut ketään eikä tapahtunut mitään. Tätä poliisiautoilla väijymistä ja ohiajelua on nyt tapahtunut taas melko säännöllisesti taannoisen viikon tauon jälkeen. Tauko tuli sen jälkeen, kun julkaisin kuvia poliisimaijan suorittamasta seuraamisesta kävelymatkalla kaupasta kotiin.

Yläkerran naapuri on taas tänään tömistellyt ja kolistellut lattiaa kovaäänisesti ja laskenut vettä ja vetänyt vessaa vähän väliä. Ja kolistelee juuri parhaillaan, kun tätä kirjoitan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti