Näytetään tekstit, joissa on tunniste EMF. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EMF. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Rikoksia joihin elektronisen häirinnän suorittajat syyllistyvät

Yhteenveto rikoksista, joihin elektronisen häirinnän suorittajat todennäköisesti syyllistyvät, ja niiden seuraamuksista Suomen rikoslain nojalla:

Suomessa kidutus samoin kuin kuolemanrangaistus ja muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu on kielletty perustuslain 7 §:ssä. Ketään ei myöskään saa luovuttaa ulkomaille, jos häntä siellä uhkaa kidutus.

Suomen rikoslaki määrittelee kidutuksen rikokseksi, johon viranhaltija, luottamushenkilö tai muu julkista valtaa käyttävä henkilö syyllistyy, jos hän aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä

1. saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
2. rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
3. pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
4. rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Kidutuksesta rangaistaan vähintään kahden ja enintään kahdentoista vuoden vankeudella. Siihen syyllistynyt virkamies on myös pantava viralta. Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön suorittaman kidutuksen.


https://fi.wikipedia.org/wiki/Kidutus#Suomen_laki

Lihavoidut kohdat koskevat minua. Ja vaikka kiduttamista ei minun tapauksessa suorittaisi kukaan virkamies, vaan sitä tekevät siviilihenkilöt, niin minulla on perustellut syyt epäillä, että viranomaiset vähintäänkin hyväksyvät sen ja suojelevat tekijöitä, joten voidaan nähdä olevan kyse Suomen rikoslaissa määritellystä kidutuksesta.


6 § Törkeä pahoinpitely

Jos pahoinpitelyssä
   
1) aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
2) rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla tai
3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.


https://fi.wikipedia.org/wiki/Pahoinpitely

Mikroaaltosäteilyn terveysvaikutuksista:

Nyt ei kukaan voi enää väittää, etteikö mikroaaltosäteilyn haittoja olisi varmistettu. Kansainvälinen tutkijaryhmä The Bioinitiative Working Group on kahlannut läpi yli 1 800 tieteellistä tutkimusta ja vetänyt johtopäätöksensä: langattoman säteilyn haitallisuudesta on tarpeeksi luotettavaa tutkimusta.

Langattoman tekniikan aiheuttamat terveyshaitat voivat ilmetä elollisissa olioissa jo muutamassa minuutissa. Tutkimuksia on tehty niin eläimillä kuin ihmisillä, ja pitkäaikaisen altistuksen on todistettu voivan johtaa sairauksiin.

Kännyköiden, langattomien tietokoneiden yms. lisäksi lähetinmastot saattavat aiheuttaa unettomuutta (joka kolmas suomalainen kärsii jo unihäiriöistä), keskittymiskyvyn häiriöitä, päänsärkyä, muistisairauksia ja syöpää.


http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/445110/Sateilysta+ihmiselle+varmaa+haittaa

Eli kuka tahansa voi kärsiä RF-säteilyn vaikutuksista, mutta elektronisessä häirinnässä säteily on aivan eri kertaluokassa, ja minua on nyt säteilytetty vaihtelevan voimakkaalla intensiteetillä jo yli neljä vuotta. Pitkäaikaisvaikutuksina on ainakin jatkuva väsymys, uupumus ja nivel- ja lihassäryt. Mahdollisista sisäelimien vaurioista en tiedä, koska en ole vielä ollut tutkimuksissa.

Amerikkalaisia tutkimuksia RF-säteilyn terveysvaikutuksista:

https://www.osha.gov/SLTC/radiofrequencyradiation/healtheffects.html


Suomen rikoslain 21 luvun mukaan:

Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.


https://fi.wikipedia.org/wiki/Tappo

Jos elektronisen häirinnän uhri kuolee säteilyn vaikutuksiin, niin kyseessä on vähintään tappo.


Suomen rikoslain 21. luvussa määritellään murha ja sen sanktiot seuraavasti:

Jos tappo tehdään

1. vakaasti harkiten,
2. erityisen raa'alla tai julmalla tavalla,
3. vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai
4. tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava.


https://fi.wikipedia.org/wiki/Murha

Elektroninen häirintä on harkittu rikos, ja jos se johtaa uhrin kuolemaan, on perusteltua syyttää sen tekijää murhasta.

Elektroniseen häirintään syyllistynyt saattaisi kuitenkin vedota tähän:

Tuottamuksesta on kyse silloin, kun tekijä ei pidä aiheuttamaansa seurausta teon todennäköisenä seurauksena, tai tekijä luottaa seurauksen poisjääntiin. Tuomioistuimelle melko pulmallisia ovat tilanteet, joissa seuraus on ollut varteenotettava mahdollisuus, mutta seuraus on silti ollut tekijälle yllätys.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tappo#Tuottamus

maanantai 13. elokuuta 2018

Elektroninen häirintä jatkuu edelleen käytännössä 24/7

Minua vastaan on tehty elektronista häirintää jo yli 5 vuotta. Ensimmäisen kerran sitä tehtiin vuoden 2013 alkupuolella, jolloin avoin vainoaminen oli juuri alkanut. Silloin se ei ollut nähdäkseni kuitenkaan vielä jatkuvaa. Jatkuva 24/7 elektroninen häirintä alkoi vuonna 2014 sen jälkeen, kun aloin kirjoittamaan tätä blogia, ja siinä käytettävän sähkömagneettisen säteilyn voimakkuutta myös lisättiin silloin.

Säteilyn voimakkuutta on vaihdeltu jaksoittain: välillä se on hieman vaimeampaa, vähän niin kuin "taustasäteilyä", joka ei aiheuta suoranaista kipua, mutta kuitenkin sellaista kehon värinää, josta monet joukkovainotut ja elektronisen häirinnän uhrit kertovat. Pitkäaikaisvaikutuksia ovat ainakin jatkuva väsymys, toistuvat päänsäryt ja nivelsäryt. Mahdollisista vahingoista sisäelimille en osaa sanoa, mutta todennäköisesti sellaisia tässä vaiheessa jo on. Kaikkinensa jatkuva säteilytys aiheuttaa keholle suuren fyysisen rasituksen, ja tietenkin se uuvuttaa myös henkisesti. Yksi elektronisen kiduttamisen tarkoituksista varmasti onkin kohteen lannistaminen henkisesti pikkuhiljaa.

Mutta välillä säteilyn voimakkuutta nostetaan sellaiselle tasolle, että se tuottaa voimakasta kipua. Se on yleensä tapahtunut sellaisessa yhteydessä, kun olen ryhtynyt jonkilaisiin vastatoimiin joukkovainoamista harjoittavia rikollisia vastaan. Niin kävi viimeksi viime viikolla, kun sain taltioitua kahden todennäköisesti joukkovainoamista harjoittavan miehen epäilyttävää käytöstä videolle. Kun olin myöhään yhtenä iltana saanut kuvattua ensimmäistä näistä miehistä, niin heti seuraavana yönä nukkumisesta tehtiin tavallistakin vaikeampaa nostamalla säteily kidutustasolle.

Tuon jälkeen onkin sitten ollut voimakasta elektronista häirintää koko ajan, kuten juuri nytkin, kun tätä kirjoitan. Päällimmäisiä oireita ovat pistely ja polttelu alaraajoissa ja intiimillä alueella.

Suoria todisteita säteilytyksestä en ole vielä pystynyt hankkimaan, koska minulla ei ole ollut varaa hankkia sen mittaamiseen tarvittavia laitteita, mutta epäsuorasti on helppo todeta, että siitä on kyse, koska EMF-säteilyltä suojautumiseen tarkoitetut varusteet, joita on saatavilla monista verkkokaupoista, lievittävät huomattavasti oireita välittömästi. Myös ensiapu- ja hätätilanteisiin tarkoitetut foliota sisältävät lämpopeitot toimivat suojautumisessa, mutta ihan käytännön syistä niihin ei voi koko ajan olla kietoutuneena.

Elektronisesta häirinnästä on yleisesti asiaa joissain aiemmissa kirjoituksissa ja blogin sivupalkissa olevissa linkeissä (Electronic Harassment Links). Kirjoitan jatkossa aiheesta lisää, kun saan kerättyä sitä varten lisää materiaalia.

torstai 8. syyskuuta 2016